VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Täti on rakastunut

Voi elämän tähären miten täti on rakastunut. Kolme viikkoinen pikku ukko valloitti sydämeni täysin. Eilen ajeltiin aurinkoisessa kevätsäässä Jyväskylään ja koko loppupäivän täti sai hoitaa ja ihastella tätä pientä rakkauspakkausta. Vielä tänäänkin sain nuuskuttaa vauvatuoksua ja hoitaa naperoa ennen kotiin lähtöä. Täti on niiiiiin rakastunut häneen <3


Piipahdettiin me Jyväskylän kaupoillakin ennen kotimatkaa. Päätavoite oli löytää omalla tinttaralle uudet kumisaappaat ja ne onneksemme löytyikin Anttilan "kaikki jalkineet -40%" -alesta. Alen innoittamana ostettiin neidolle myös uudet lenkkarit kevään leikkeihin. Koko perhe kaupoilla ei ole paras mahdollinen yhtälö, sen varmasti aika moni allekirjoittaa ;). Sain sentäs itsestään piipahtaa Sisustus Nostalgia kaupassa. Sieltä löysin ihanan puuhevosen ja kauniin Ib Lauersenin korvallisen kulhon. Helmililjat olivat jo vähän nuupahtaneet reissun aikana, joten laitoin lankaköynnöksen uuteen kippoon vaa'an päälle.




 





Olisi kyllä ihana, jos Reiska asuisi lähempänä. Ikävähän tässä tulee väkisin. Kuukauden päästä saamme tietää mikä Reiskan oikea nimi on, sitten taas täti pääsee mytystelemään tätä mussukkaa. 

Niin ihana kuin hän onkin, 
en vielä vauvakuumetta tunnusta saaneeni ;)

Leppoisaa Lankalauantaita!

-Ansku

P.S. Olipa muuten lämmin tunnen sydämessä, kun matkan aikana luin edelliseen postaukseen jättämiänne kommentteja. Kaunis kiitos! 

Asetelma oli reissun ajankin pysynyt kauniina ja jatkaa ilahduttamistaan edelleen, täytynee vaan lisätä munaan hiukan vettä.

5 kommenttia:

  1. Ihanahan hän onkin! Voin kyllä tuntea poskella tuon pienen pään pehmeyden ja vauvantuoksun.

    VastaaPoista
  2. Voih noita vauveleita <3 Eipä ihme, että täti on sydämensä menettänyt :)

    Ihania asetelmia taas kotoanne. Kyllä sulla selvästi olisi ainesta noiden kukkien kanssa työskentelyyn :)Olen joskus kuullut, että floristit ovat kaikkein onnellisimpia, enkä yhtään ihmettele jos päivät pitkät saa kauniiden kukkien tuoksussa hääräillä. Työajat tosin on sitten vähän kurjat, kun pitää aina pyhät ja viikonloput olla töissä...

    Mukavia pääsiäisen jatkoja teille!

    VastaaPoista
  3. Voi I♥H♥A♥N♥A tuota pikkuista...eipä ihme, että täti on menettänyt sydämensä...:)

    VastaaPoista
  4. voi mikä söpöliini <3 Tätinä olo on ihanaa! Tosi ihanat asetelmat siellä!

    VastaaPoista
  5. SUloinen uusi tulokas!!
    Ei ihme, että vei sydämesi :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3