VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kasvua ja kehitystä

Vaikka viime päivinä on ulkonut ollut aika kylmän kalsea ilma, niin päivisin aurinko lämmittää. Lämpö tulee myös sisälle saakka, kun aurinkoa ei vielä varjosta puista puuttuvat lehdet. Viikonlopulla ostetut sipulikukat ovat hurahtaneet kasvaa sisällä lämpimässä. Narsisseille välillä annankin vähän vauhtia sisällä, että noita upeita keltaisia kukkia voi sitten ihastella pihalla.

Narsisseja on keittiönikkunan alla ja portailla. Ilta-aurinko hetken vielä lämmittää portaalla olevia kukkasia, kunnes yöpakkaset taas tulevat. Onneksi nuo narsissit kestävät koviakin pakkasia. Saattavat aamulla olla hiukan kohmeessa, mutta heräävät siitä taas auringon noustessa. Pajunkissatkin kerättiin viikonloppuna ja ovatkin oikein muhkeita ja pullukoita jo hyvissä ajoin ennen pääsiäistä.














Kuvia tuli taas melkoinen kasa, mutta halusin laittaa teille muutaman kuvan sunnuntailta ja tuoreimmat on napattu hetki sitten. Muutama päivä ja kukat muuttuvat hetkessä. Yksi muhkea leinikin oksakin jo kurkisti lattian suuntaan, joten pelastin vielä sen kukinnon tuikkukippoon.

Kuvani ovat viime aikoina olleet kovin kukkapainotteisia. Se johtuu pitkälti siitä, ettei täällä kotona ole juuri mitään uutta kuvattavaa. Kirppareilla ei ole ehtinyt käymään ja arki-illat menee kotipuuhien parissa. Pääsiäisenä toivon, että saisimme maalipensselit heilumaan.

Ja viikon päästä pääsen ihanien sisustussiskojen kera Seinäjoelle, joten siltä reissulta lupaan ostaa jotain ihania tuliaisia kotiin. Tuskin malta odottaa ystävieni näkemistä <3

Aurinkoa viikkoosi,

Ansku

2 kommenttia:

  1. Kauniisti kukitettu koti !
    Ihanaa pian me naiset taas nähdään :)
    Hali <3

    VastaaPoista
  2. Ihania ja niin keväisiä kuvia! Keltainen piristää kovasti mieltä :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3