VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Ihana sunnuntai

Voi tavaton miten oli ihana herätä aamulla, kun päänsärky oli poissa. Kyllä sen päässä edelleen tunsi, että kovasti on eilen jomottanut, mutta nyt pystyi jo touhuamaan ilman silmien siristämistä. Ja tottahan minä touhusin. On pyykätty, kokattu, lenkkeilty, leivottu, askarreltu ja huilattukin.

Sain joulun alla Hannilta laita hyvä kiertämään haasteen ja saamattomuuttani se on jäänyt unholaan. Tänään sain senkin projektin alulle ja olinkin iloinen, mitä kivaa keksin sen ympärille. Samalla hoituu pienet lahjatkin ensi kuun juhlapäivälle...mutta ei siitä vielä enempää.

Päivälenkille otin repun selkään ja kävelin reippaana Ikealle. Tuikut ja antiikkikynttilät alkoivat olla lopussa, joten varastot piti vielä täydentää. Nyt on taas tunnelmaa ja lämpöä pakkaspäivien varalle.














Illan hämärtyessä otin jauhot esille ja pyöräytin iltapalaksi voisarvia. Nämä lämpimäiset uppoavat kylmän maidon ja voisulan kanssa koko perheelle.

Tuoksu on nyt niin herkullinen, että on pakko istahtaa pöytään!

Näillä eväillä uutta arkea kohti,

Ansku





25 kommenttia:

  1. Ompa mukava kuulla Ansku, että päänsärkysi on lähtenyt!
    Olet oikea touhuilija ollut ja niin ihana näköisiä nuo voisarver, namskis!
    Mukavaa tulevaa viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä virtaa riittää, kun pää taas toimii! Ilo oli touhuta :)

      Poista
  2. Ihania vehnäsiä! Olispa herkullista nauttia noita, mutta tiukka itsekuri estää nyt kaiken herkuttelun, edes leipää ei saa ottaa.
    Mukavia hetkiä uuteen viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne maistuikin taivaalliselta, mikä kertoo, että paljon rasvaa ja liikaa ei tarpeellisia vaaleita jauhoja, mutta niiiin hyviä :)

      Poista
  3. Herkullista varmasti <3

    Iloa ja aurinkoa alkavaan viikkoosi :)

    PS.Oonko mä jo kertonu,että oon niin kade tuosta sun vaa'asta ;).Mä haluan semmosen kans :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vehnänen maistuu aina :D! Ja kyllä minäkin pidän tuosta vaa'asta valtavasti...sen ympärille saa ihania asetelmia!

      Poista
  4. Täällä oli kertakaikkisen ihanat kuvat ja tunnelmat <3 <3

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia! Jaksaisitko joskus kirjoitella voisarvien ohjeen tänne blogiin vai löytyiskö se täältä jo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen sen tainnut joskus tänne laittaa, mutta tässäpä se vielä:

      3 dl maitoa
      1 muna
      1 pkt hiivaa ta 1 pss kuivahiivaa
      2 tl suolaa
      n.10 dl vehnäjauhoa
      150 g voita


      Jätä taikina sopivan löysäksi, että voisarvista ei tile liian kuivia. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli taikina ympyrän muotoiseksi. Jaa ympyrä 8 osaan ja pyöräytä kolmiot sarven muotoon.

      Kohota pellillä n.1 h. Voitele munalla ja paista 225'c n. 12-15 min.

      Nauti kylmän maidon kera <3! Huippu hyvää!

      Poista
    2. Eli yhdestä satsista tulee 16 voisarvea...eikä yhtään ole enää jäljellä :)

      Poista
    3. Voi kiitos! Näitä kokeillaan!

      Poista
  6. No oletpas ollut reipas emäntä;) Niin ihanat kuvat...<3

    VastaaPoista
  7. On muuten hassu huomata miten sitä energiaa löytyy kun on ollut syystä tai toisesta toimeton :) itsellä bälillä tuo selkä niin pahana mutta kun paljon parempi, niin heti kauhiat siivouksetmeneillään :D täytyy kokeilla tuolla ohjeella ;) namskis <3

    VastaaPoista
  8. Tuo on niin totta, touhuta pitää kun kykenee :)

    Suosittelen kokeilemaan, voit tosin jäädä koukkuun ;€

    VastaaPoista
  9. Täällä tuli oikein vesikielelle! :) Herkullisia!

    VastaaPoista
  10. Voe elämä mitkä herkkukuvat <3 Mie romahan. Sulla on niin kauniita astioita, ja vaikka mitä ihanaa siellä :) Ihanaa, että päänsärky helpotti, ja sait viettää touhukkaan sunnuntain. Voisarvet kuulostaa namilta. Ei irtois ohjetta niihin? :)

    Mukavaa viikon jatkoa kamuselleni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos ihanainen...juu siellä se ohje oli. Helppo ja nopea, tarvikkeet on aina kaapissa, njam!

      Poista
  11. No tuollahan se ohje olikin ylempänä kun aloin lukea kommentteja ;)

    VastaaPoista
  12. Mikä toi "romahdan" juttu on? Joku ohjelma suomen tv:ssä? Hei, vai onko se sitä putousta? ok...ihan pois kärryiltä.. =) Lähtee vkonloppuaamuna sarvet kokeiluun, sen verran vesi herahti kielelle.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu Mari, sieltähän nämä hokemat Putouksesta :) Ulkoomaan asukit ei pysy kärryillä meidän vitseissä. Ja tuota Mie Romahan hokemaa toistelee vielä yks Antsku siinä sarjassa :D

      Ja sarvet ihmeessä työn alle!

      Poista
  13. Onpas ihan tunnelma kuvissasi...ihan tässä tuntuu että leipomiskärpänen vois vaikkapa puraista ... melkein vois voissarvien tuoksun tuntea :)

    VastaaPoista
  14. Kiitos Tiina, minäkin pidän tuosta tunnelmasta! Nuo helpot ja maukkaat herkut kannattaa kokeille :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3