VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

lauantai 25. tammikuuta 2014

Hedari

Voi kuulkaas...tänään minä olen meinannut romahtaa. Minulla on ollut aivan järkyttävä päänsärky tai itse asiassa se alkoi jo illalla, kovasti toivoin lääkkeiden auttavan yön aikana, mutta ketun viikset. Puoliteholla on mennyt koko päivä, eikä vieläkään ole pääkoppa normaali.

Aamusta selvisin sentäs kampaajalle ja päivällä piipahdin kukkaostoksilla. Niin olisi tehnyt mieli lähteä oikein kunnon reippaalle lenkille, mutta pienikin pulssin nousu saa jyskytyksen kasvamaan aivan liikaa otsalohkossa. Plantagenilta ostin tulppaaneja, eustomaa ja harsokukkaa. Eustomasta ja harsokukasta tein pieniä kimppuja lasipulloihin ja maljoihin. Tulppaanit piristävät olkkarissa.











Kai sitä on ladannut niin suuret odotukset vapaapäiville, että sitten harmittaa entistä enemmän, kun ei saakaan tehtyä niitä asioita mitä oli suunnitellut.

Toivotaan, että huomiseksi helpottaisi ja voisi puuhastella koko pitkän ja valoisan talvipäivän.

Nyt takkatulille ja putouksen ääreen...siellä taitaa joku muukin romahtaa ;)

Lupsakkaa lauantaita!

-Ansku



8 kommenttia:

  1. Voi ei =( Tiedän kyllä tunteen. Mullakin migreeniä pukkaa välillä ja yleensä menee kyllä ohi kun tarpeeksi ajoissa otan lääkkeen. Mutta sitten joskus on niitä päiviä että makailee vaan sängynpohjalla ja vääntää itkua kun on niin kauhea olo. Otat vaan yöksi lääkettä niin jospa aamulla olisi parempi olo. Yleensä sitten kun se särky lakkaa niin tuntuu niin taivaalliselta kun ei koske mihinkään. Tsemppiä!

    Ihania kukkasia <3 ja niin on tunnelmallisen näköistä.

    VastaaPoista
  2. Plääh, päänsärky on ihan mälsää -etenkin vapaapäivinä! Tsemppiä ja toipumista, toivottavasti huomenna olo on jo normaali ja saat nautittua sunnuntaista <3

    VastaaPoista
  3. Voi miten herkkiä ja hempeitä kuvia <3.
    Tosi kauniita asetelmia.
    Kurja kun viikonlopusta osa menee puolikuntoisena,se kun on muutenki niin lyhyt :/.

    Toivotaan,että aamulla on jo parempi <3

    VastaaPoista
  4. Mulla on ollut sama pulma, tänään jo kolmatta päivää. Nyt jo onneksi lähes kadonnut tuo päänsärky. Ihania kukka-astelmia piristykseksi.

    VastaaPoista
  5. Tiedän tuon jutun vähän liiankin hyvin...vapaapäivänä iskevä päänsärky on enemmän sääntö, kuin poikkeus!

    VastaaPoista
  6. Voi vehvilä...migreeni on tosi inhottavaa:(( Onneksi kukkaset piristävät, oletkin taionnut todella kauniita kimppuja ja kuvia<3

    VastaaPoista
  7. Kiitos teille ihanat! Päänsärky on kyllä yksi ikävimmistä vaivoista, onneksi se lopulta helpotti yön aikana ja tänään olen ehtinyt kaikenlaista! Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3