VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

torstai 19. syyskuuta 2013

Elämän pieniä iloja

Voi tavaton miten sitä on ihmisen lapsi väsynyt työpäivien jälkeen, veto on ihan veks. Onhan tuo jalkakin vielä puolikuntoinen ja iltaisin tosi kipeä, mutta kyllä keljuttaa, kun ei riitä iltaisin voimat kuin perus kotihommien hoitoon. Sisustamisetkin on jäänyt pelkästään kynttilöiden ja lyhtyjen esille kaivamiseen. Jotain uutta niin kaipaisi kotiin, edes uutta järjestystä. Ajattelinkin tänään jotain pientä muutosta tehdä olkkariin sohvalla löhnöttämisen sijaan.

Siirsin tuosta oven edestä valaisimen toiselle pöydälle ja nostin lyhdyn pikku pöydälle tunnelmaa tuomaan. Suloinen Tilda neitikin on istunut kohta vuoden päivät tv-tason vieressä heinäseivästikkailla, joten oli aika antaa hänellekin aivan muuta katseltavaa. Eihän nämä suuria muutoksia ole, mutta jostain pienestä se on hyvä lähteä liikkeelle ja virkistäähän nämäkin.











Tänään saapuivat ne odotetut polttopuut ja huomenna taatusti lämpenee takka. Koivuklapin tuoksu ja rapina takassa...elämän pieniä iloja.

Tuskin maltan odottaa,

Ansku



7 kommenttia:

  1. Eläköön elämän pienet ilot! Pienetkin muutokset piristävät kummasti :)
    Niin ihanan tunnelmalliset kuvat <3

    VastaaPoista
  2. Kyllä sitä saa pienillakin muutoksilla piristystä kotiin...:)

    VastaaPoista
  3. Ei se aina suuria vaadi eikä uusia sisustustuotteita!
    Olisin laittanut sulle sähköpostilla kutsun sunnuntaikylään 29.9. klo 15, mutten löytänyt sitä osoitetta eli tässä kutsu =D Tarjolla olis Perfect Home-sisustuskutsut tuolloin.

    VastaaPoista
  4. Ihania arjen pieniä iloja <3 Mä nautin jo puhtaan pyykin tuoksusta =) tosin nyt en löydä hyvää tuoksuyhdistelmää kun vanha huuhtis oli lopunut kokonaan! Kiirua kans ollut töiden jälkeen, joten hyvä kun siivottua on saanut!

    VastaaPoista
  5. Pienillä jutuilla saa kivan piristyksen. Meilläkin ollaan siivottu koko päivä ja tavaroita järjestetty uusille paikoille.
    Huomenna on jo perjantai ! Mukavaa Viikonloppua Kamuseni :)

    VastaaPoista
  6. Ehtoota!
    Mistä olet tuon Tilda neidin hommannut?
    Mukavaa takkatuli-iltaa!
    terv Sanna

    VastaaPoista
  7. Kyllä ne pienet muutokset tosiaan piristävät kummasti.

    Tildan tilasin serkkuni ex-anopilta, joka tekee näitä ihanuuksia Kuopiossa. Tilasin häneltä myös ihanan jouluisen piparityttö Tildan. En nyt muista hänen nettisivujen osoitetta, mutta huutonetissä häneellä on myynnissä useita erilaisia Tildoja myyjänimellä MIETMA. Ja hinnatkin ovat mielestäni todella kohdillaan ja työn jälki todella hyvää!

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3