VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Voimaannuttava viikonloppu

Vaikka viikonloppu alkoikin toipilaana, on kolarin jälkeiset kivut onneksi alkaneet helpottamaan. Lauantain kohokohta oli ystävän syntymäpäiväjuhlat. Serkkutyttö tuli hoitamaan lapsia ja me päästiin miehen kanssa yhdessä viettämään iltaa. Pitkästä aikaa päästiin juhlistamaan pitkän kaavan mukaan. Hyvää ruokaa, mahtavaa seuraa ja kuukauden tipattoman jälkeen kuohuvakin maistui. Jaksettiin juhlistaa aamuyön tunneille saakka.

Tämä päivä onkin mennyt ihan punaiselle ristille. Muutaman tunnin yöunet vaati veronsa ja tänään on löysäilty koko perhe. Vaikka tänään onkin ollut varsin voimaton olo, niin kyllä juhlailta oli kokonaisuutena ihanan voimaannuttava. Kun juhlia on harvoin, osaa niistä nauttia ihan eritavalla.















Sää on tänään ollut kovin tuulinen, mutta kaunis. Aurinkoista ilmaa on tullut ihasteltua lähinnä sohvan nurkasta, mutta muutama kuva oli napattava kun valo tulvi koko asunnon läpi. Eilen ostetut tulppaanit aukesivat kauniisti, kun laitoin ne tuohon isoon posliini purkkiin.

Pienen iltalenkin koitan kuitenkin vielä jaksaa ennen saunan lämpimiä löylyjä ja toivottavasti edellistä yötä hiukan pidempiä yöunia ;)

Iloa alkavaan arkeen,

Ansku


1 kommentti:

  1. Niin upeat kuvat, ai että mikä valoisuus ja kauneus <3 Ja nuo tulppaanit ovat täydellisen väriset! Ihana, että teillä oli mukava ilta ystävien kanssa.

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3