VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

perjantai 20. helmikuuta 2015

Reissutuliaisia

Terveiset Mummolasta...tai oikeastaan kolmesta mummolasta :) Lomareissu savoon kotikulmille on tehty ja kyläilty kaikki mummolat läpi samalla kertaa. Mummomafiaa on nyt säilötty seuraavaan vierailuun saakka <3

Menomatkalla pysähdyimme Kuortin ABC:llä ja siellä minua odottikin yllätys. Greengatea oli tullut myös liikekeskuksen Wood Park myymälään. Muutamassa blogissa olin ihastellen katsellut kevään sinisiä kukallisia teekuppeja ja livenä nämä nähtyäni olin aivan myyty. Koska automme oli pakattu aivan täyteen, en edes uskaltanut menomatkalla ehdottaa täytettä takakonttiin. Kotimatkalla olikin sitten hyvä syy pysähtyä Kuortissa jälleen.

Tämä herkkä sininen kuosi on kyllä vienyt minut täysin mennessään. Teekuppien lisäksi mukaan lähti nuo kauniit peltirasiat ja mummolan herkullisen aamupuuron innoittamana isoin purkeista täytettiin nallepuuron hiutaleilla. Loman jälkeen puurosta saisikin tulla taas joka aamuinen rutiini leivän sijaan. Ainakin sen valmistus näiden kaunokaisten äärellä on jo nautinto itsessään.













Loppuloma vietetään sitten ihan kotosalla ja autokauppoja kiertäen. Niin siinä sitten kävi, ettei vanhaa menopeliäni enää kannattanut korjata vaan se meni lunastukseen. Se tuli sitten pakollinen autonvaihto tähän kohtaan. Kivahan se on saada uusi ajopeli, mutta voi miten se autokaupoissa kiertely ei vaan ole mun juttu. Onkohan miehillä sama tunne sisustuskauppoja kierrellessä ;)

Mukavaa viikonloppua,

Ansku



11 kommenttia:

  1. mitä suuri valkoinen sininen koriste !!! Angie haluaa Mukavaa perjantaita

    VastaaPoista
  2. Niin nättejä, niiiin nättejä <3
    Kyllä kannatti reissussa käydä ;)
    Ihanaa nyt munkin keittiötä kaunistaa nuo samaiset, ihastuttavat peltipurkit.
    Niitä ei voi kun ihailla!!!

    Mukavaa viikonloppua ja tsemppiä uuden pirssin hankintaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä todella ihania, mä oon ihan lovena ❤️

      Poista
  3. Belissimo, eu adoro azul. É a cor da delicadeza.Tenha um ótimo fim de semana.

    VastaaPoista
  4. Nuo oli kyllä niin kauniita <3 Saapa nähdä onko täälläkin sininen kausi tuloillaan niin ihastuksissa kattelen sun kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen jo totaalisesti retkahtanut, ihania ❤️

      Poista
  5. Voi miten kauniit! Niin sopivat keittiöösi! <3
    Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Marita, minustakin ne on kuin tehty keittiööni ❤️

      Poista
  6. Nuo teekupit on üüber söpöt! <3

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3