VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

torstai 17. heinäkuuta 2014

Valkoista posliinia

Jos keittiöstäni löytyy paljon punaista, niin kyllä astioiden pääväri on edelleen valkoinen. Rakastan astioita ja ostan niitä paljon kirpputoreilta, mutta myös jonkin verran uutena. Savon reissulta löysin halpahallista nuo ihana kannelliset posliinipurkit sekä Tigerista posliiniset mitat ja pienen raastimen. Ihanan edukkaita löytöjä astiahullun emännän keittiöön.

Eiliseltä Ikean reissulta ostin lisää Arv -sarjan valkoisia astioita, kun olivat Family kortilla tarjouksessa. Ne on meidän lemppariastioita ja käytössä ihan joka päivä ja sen vuoksi vanhimmat ovat jo aika kolhiintuneita.

Pionipuskasta olen pelastanut sateen alta yksittäisiä kukkia sisälle ja yksi niistä pääsi lasipulloon ruokailuhuoneen seinustalle. Lankaköynnös viihtyy hyvin tuossa valoisalla paikalla, kunhan sitä vain muistaa kastella riittävän usein. Kukan vieressä oleva ikkuna on kesällä lähes koko ajan auki ja kesätuuli kuivattaa kyllä kukan nopeasti.













Tänään vietettiin siivouspäivää ja pesin muutaman pienen maton pesukoneessa mäntysuovalla, ihana tuoksu tuli heti taloon. Ensi viikolle on luvattu taas hellekelejä, joten silloin taida pesaista isotkin matot ja viedä ne ulos kuivumaan. 

Illalla onkin ilo pujahtaa puhtaisiin uusiin kesälakanoihin nukkumaan. Taidetaan lähteä koko kööri huomenna päiväksi Serenaan pulikoimaan. Siihen tarvitaankin kunnon yöunet pohjalle :)

Lämpöisiä kesäpäiviä,

Ansku

9 kommenttia:

  1. Kaunista! Valkoiset astiat on aina kauniita. Minä erehdyin useampi vuosi sitten ostamaan Iittalan petroolinsinisiä lautasia ja jälkeenpäin vähän kadutti, mutta kyllä niitäkin käytettyä tulee ainakin kun olemme miehen kanssa kaksistaan :-) Hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Valkoiset astiat ovatkin siitä hyvät, että niihin voi tilanteesta riippuen yhdistää värejä servieteillä ym. Mukavaa Serenapäivää =)

    VastaaPoista
  3. Kauniita astioita ja kukkia! Ja ihanat kuvat niistä!
    Mukavaa Serenapäivää teille!

    VastaaPoista
  4. Aah! Kyllä valkoinen on aina niin ihana! Hienoja kuvia ja kuvakulmia.

    VastaaPoista
  5. Kauniita valkoisia astioita!
    Kuvasi ovat niin ihania ja tunnelmallisia, -nuo edellisen postauksen punavalkoisetkin... ♡

    VastaaPoista
  6. Mä en ymmärrä miten, mutta saan aina tapettua ton mun lankaköynnöksen, nyt jo ties kuinka mones menossa, huokaus...ja niitten hommaaminenkin on aina työn ja tuskan takana kun tuo ei ole täällä mitenkään käytetty kukka.. =(

    VastaaPoista
  7. Kauniita juttuja ja ihasti esillä.
    Puhtaat matot ja lakanat <3

    VastaaPoista
  8. Kiitos ihanat. Valkoinen on kyllä perus selkeä ja kaunis väri, jonka ympärille saa loihdittua kaikkea kaunista. Kauniit asiat ympärillä saa hymyn huulille kurjanakin päivänä.

    VastaaPoista
  9. Tuo onkin kaunis lautassarja, tuo Arv. Itsellä on kanssa jotain samaa sarjaa.

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3