VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kaapin tarina

Minä sitten onnistuin saamaan sen viime postauksessa mainitsemani kaapin ja sen ympärille onkin viikonlopun puuhat sijoittuneet. Eilinen menikin ahertaessa, hiomista ja maalaamista riitti. Illalla saatiin kannettua kaappi sisälle. Sen myötä alkoikin kova huonekaluvalssi, että uusi kaappi kaunotar saatiin paikoilleen. Ikean lipasto muutti neidin kammariin ja siellä oleva rautasänky siirtyi säilytykseen. Kyllä siinä olikin kova homma, kun tavaroita siirtelee huoneesta toiseen.

Kaappi siis komeilee eteisaulassa ja on ensimmäinen asia, minkä näkee sisälle astuessaan. Kiitettävän iso urakka sitä oli maalata, mutta lopputulos palkitsi jälleen kerran.



 



Ja ennen ja jälkeen kuvista voi päätellä, että kellertävästä mäntylipastostakin voi kuoriutua ihan upea kaunotar. Vai mitä olette mieltä?

Kodissa on ihan uuden näköistä, kun eteinen ja neidin kammarin ilme muuttui. Kammarin kuvia sitten lähiaikoina tiedossa.

Nyt saunaan putsaamaan touhujen pölyt ja hiet pois.

Ihanaa alkavaa viikkoa :)

-Ansku

13 kommenttia:

  1. Todellakin upea kaunotar!! Ihan huikea! :) Ahkera oot, kun pakersit tuon noin kauniiksi! :)

    VastaaPoista
  2. Kylläpä muuttui kaapin tunnelma maalauksen myötä! Ihan mahtava tulos<3
    Intoa sisustushommiin edelleen♥

    VastaaPoista
  3. Kyllä taas on todistettu miten vanhasta saa uutta ja niin kaunista<3 Ihana kaappi!

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana kaappi <3. Me like <3
    Vaikka hommaa on tuunata niin lopputulos palkitsee :)
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!
    Halauksin Erica

    VastaaPoista
  5. Hieno on kaappi, onnittelut mahtavasta löydöstä! Ja valkonen maali on kyllä maailman melkein paras keksintö ;) Olisi kiva nähdä kuvia sieltä neidin kammarista :)

    VastaaPoista
  6. Oii, kylläpäs siitä kuoriutu oikea kaunotar! Mukava nähdä teidän kotia toisestakin kulmasta! :)

    VastaaPoista
  7. Tulipa ihana! Onnittelut - löytö!!

    VastaaPoista
  8. Tuo hiominen ja maalaus on tylsintä hommaa mutta voi mikä kiitos lopussa seisoo <3 on kuin tehty teille :)

    VastaaPoista
  9. Onpa kiva että löysit sitten sopivan kaapin teille! Kylläpä siitä tulikin oikea kaunotar huhkimisen jälkeen :) ihana!

    VastaaPoista
  10. Upea kaappi! Kyllä kannatti vaivannäkö.
    E-R

    VastaaPoista
  11. Oijoi, kuinka hieno kaappi, juuri tuollaista olen etsinyt meidän uudistettuun keittiöön, mutta ei ole vielä kävellyt vastaan. Tosin minä toivoisin, että ei tarvitsisi ryhtyä maalaushommiin... Kaikki kun eivät ole noin taitavia sudin kanssa :)

    VastaaPoista
  12. Kaunis kiitos kauniista kommenteista...kaappiprojekti oli kyllä uurastuksen arvoinen! Ja minustakin se on kuin meille tehty...ihanuus kertakaikkiaan <3

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3