VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Naistenpäivää

Minun naistenpäivä starttasi kampaajalla ja kirpparilla. Samalla reissulla hoidin myös ruokakauppaostokset. Löysin lähikaupasta pieniä suloisia sipuleita, ovat itsessään kauniita lasipurkissa. Päivälliseksi en keksinyt mitään uutta ja erikoista, joten perus kanapasta rucolalla höystettynä sai kelvata. Ja kyllä se maistuikin pitkästä aikaa hyvältä uunituoreen ciapatta leivän kanssa. 

Kukkasia hain jo eilen, mutta lähikaupan naistenpäivä tarjous sai nappaamaan vielä yhden kimpun tulppaaneja mukaan. Kirpputorilta kävin hakemassa viikolla varaamani vanhat aterimet, tai itse asiassa vain haarukat ja lusikat. Veitset minulla oli jo ennestään ja olen etsinyt niiden kaveriksi sopivia haarukoita ja lusikoita. Eiväthän ne ihan samaa sarjaa ole, mutta viimein löysin sellaiset vanhat aterimet, jotka sopivat kauniisti yhteen kokonsa ja kauniin vanhahtavan värinsä puolesta.














Tuuli on tänään valtavan kova, mutta ilma on muuten kaunis ja aurinkoinen. Pihalle on kyllä vielä päästävä puuhailemaan. Ja sitten voikin nautiskella naistenpäivän illasta perheen kera soffalla!

Ihanille Naisille...oikein aurinkoista naistenpäivää,

Ansku

11 kommenttia:

  1. Ihanaa naistenpäivää! Täällä on satanut tiskirättejä ja vettä vuorotellen koko päivän...

    VastaaPoista
  2. Voi mahoton miten kauniita nää sun kuvas aina on,kyllä silmä lepää:)
    Kivaa Naistenpäivää sinnekin!

    VastaaPoista
  3. Ihanat värit näissä kuvissasi! Mukavaa Naistenpäivän iltaa!

    VastaaPoista
  4. Oi mitkä kuvat ja tunnelmat <3 'Hyvää naistenpäivää sinulle upea nainen!

    VastaaPoista
  5. Kauniit haarukat ja veitset. Kuviasi katsellessa iski ihan kunnon nälkä; onneksi mies on jo keittiössä kokkauspuuhissa :-) Naistenpäivän kukkia en saanut, mutta saan ainakin ruuan nenän eteen tarjottuna, ei paha sekään.

    Hyvää viikonlopunjatkoa!

    VastaaPoista
  6. Ihanaa naistenpäivää sinnekin ;) hyvältä näyttää päivän menuuuu;) enpä oo muuten koskaan tehnyt moista ruokaa ;) tarttis varmaan kokeilla joskus :)

    VastaaPoista
  7. Niin kauniita kuvia jälleen kerran! Ihanaa naistenpäivää! :)

    VastaaPoista
  8. Onpa niin kaunista jälleen tarjolla. Itsekkin tömäsin noihin sipuleihin, tosiaan kiva mix-sekoitus:) Kanapasta sitä nyt söisi aina;) Ihanat aterimet!!

    VastaaPoista
  9. Wau mitä sipuleita. Pitääkin pitää silmät auki kaupassa kulkiessaan. Ja oih... rakastan vanhoja aterimia. Harmittavan harvoin omiin silmiin osuu niitä täällä meilläpäin kulkiessa. Upeita ovat <3. Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia ja tunnelmia! Voi että noi vanhat aterimet on mahdottoman kauniit <3 Mukavasti on sun naistenpäivä käynnistynyt: uudet hiukset, kirpparikierrosta ja tulppaaneja :)

    Ihanaa sunnuntain jatkoa kuomaseni <3

    VastaaPoista
  11. Keväällä mieli kyllä haluaa kaikkea kaunista ympärille ja sitä onneksi löytyi myös ruokakaupasta! Naistenpäivä oli kaunis kaikin puolin. Kiitos ihanista kommenteista, tuli valtavan hyvä mieli...ihan jokaisesta <3

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3