VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Kauneutta kotiin

Oi joi...tulihan se perjantai-ilta viimeinkin. Vaikka olikin lyhyt työviikko, niin silti tunsi tehneensä töitä viiden päivän edestä. Ansaittu viikonloppu on siis edessä. Ja mitenkäs muuten sitä vapaat aloittaisi kuin tuoreilla kukkasilla. Poikkesin työmatkan varrella kukkakauppaan, jossa en ollutkaan aikaisemmin käynyt. Leinikkejä lähdin etsimään ja niitä onnekseni sieltä löysin. Kolme valkokukallista oksaa laitoin lasimaljakkoon. Samalla nostin oven edestä kynttilälyhdyt ja tuikut odottamaan syksyn pimeitä iltoja. Isolle tarjottimelle nostin lankaköynnöksen, tuoreet kukat ja pääsiäistunnelmaa luomaan kupillisen viiriäisen munia.

Oven saranaan nostin savon reissutuliaisena saamani uuden Tildaneitosen. Äitini on ommellut tuon valkomekkoisen kikkarapään. Taidokasta käsityötä kerrassaan.









En juuri koskaan osta kaupasta mitään valmiita kukka-asetelmia. Tällä kertaa tein poikkeuksen. Valkoinen helmililja oli istutettu sinkkikannuun ja peitelty hennolla heinäpedillä. Kun asetelmalle ei jäänyt kymppiä enempää hintaa, ajattelin tukea kotimaista työtä. Samalla sain kauniit kukat nopeasti esille ja pääsin nauttimaan aurinkoisessa säässä alkanutta viikonloppua.

Lasillinen jääkaapissa viilentynyttä valkkaria ja varpaat villasukkiin, muuta ei tarvita.

Nautitaan...ihanaa viikonloppua!

-Ansku

7 kommenttia:

  1. Ihania kuvia taasen <3 ja ihanaa tosiaan että perjantai on vihdoin täällä <3

    VastaaPoista
  2. Viiriäisen munat ovatkin söpöjä ja kivan näköisiä kulhossaan<3
    Hymyt&halit♥

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia! Oikein rentouttavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  4. Ihania keväisiä tunnelmakuvia taasen!
    Kyllä viikonloppu on niin parhautta <3
    Nautitaan siitä!

    VastaaPoista
  5. Iiihania kuvia!
    Oikein ihastuttavaa viikonloppua sinulle!
    Haleja Erica

    VastaaPoista
  6. Ihanaa tunnelmaa kuvissasi, niinkuin aina:))

    VastaaPoista
  7. Voi nuo leinikit ovat sitten kauniita, niinkuin kaikki täällä!
    Tilda neito on varmasti suuritöinen ohuiden osien takia, mutta niin söpö:)
    Sinulla on ihanan viikonlopun puitteet valmiina, nautitaan...

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3