VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

torstai 26. joulukuuta 2013

Joulupuuro

Meillä on ollut tapana keittää joulupuuroa joulupäivänä, niin tänäkin vuonna. Ensimmäistä kertaa sain tarjoilla puuron kauniista vanhasta soppakulhosta. Minusta ainakin tuntui, että se maistui tänä vuonna paljon paljon paremmalta kuin aikaisempina vuosina ;)

Joulunpyhät on vietetty hyvin rauhallisissa merkeissä oman perheen kera kotosalla. Tosin illalla kutsuimme viime jouluna muuttaneet naapurit glögille ja tänään puolestaan piipahdamme itse toisten naapurien luona glögikupposella. Mukava piipahtaa pihan poikki vaihtamaan kuulumisia.









Tapanina ollaan sitten tyhjennetty jääkaappia jouluruuista, nyt alkaa ollakin sietoraja ylitetty. Herkkukupit notkuaa vieläkin ja makeaa tarjottavaa olisi vaikka kuinka, leivonnaisia ei pitäisi omalle porukalle leipoa ollenkaan, mutta eihän sitä osaa olla jouluna leipomatta. 

Ollaan siis nautiskeltu, herkuteltu ja pötkötelty sohvalla. Jokaiseen päivään on kuulunut pari perheleffaa herkut seuranamme.

Huomenna pakkaamme kassit ja suuntamme sukulaisiin savoon muutamaksi päiväksi. Uudeksi vuodeksi tulemme kuitenkin jo kotiin, eihän me osata reissussa montaa päivää olla.

Sitten alkaakin jo olla aika laittaa joulu pakettiin, odottamaan seuraavaa, toivottavasti valkoista joulua!

Mukavaa Tapania <3

-Ansku


14 kommenttia:

  1. Ihan varmasti maistuu joulupuuro paremmalta tuosta kulhosta tarjoiltuna!:)
    Kivaa tapania ja mukavia päiviä savossa :)

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis kattaus. Näitä kuvia on mukava katsella.

    VastaaPoista
  3. Aivan super ihanan näköinen tuo puurokulho <3 Ja niin kauniit kuvat!

    VastaaPoista
  4. Nämä sun kuvat saa huokailemaan ihastuksesta!Ihan jokainen <3!
    Kattauksessa kaunista kaikki.Kanelipurkkikin tarkkaan mietitty.Ai että tykkään :)
    Täälä on kummasti herkut tänä jouluna säästyneet,mikä on tietysti huono juttu…koska poishan ne on kuitenkin jossakin vaiheessa popsittava ;)

    Mukavaa matkaa loppuviikolle ja ajakaa varovasti :)

    VastaaPoista
  5. Nam, kyllä taatusti joulupuuro maistuu noin kauniista soppakulhosta tarjoiltuna entistä paremmalta:) Oikein mukavaa reissua teille!

    VastaaPoista
  6. Mukavia loppuvuoden päiviä teille!!

    VastaaPoista
  7. Meiltä lähti myös äsken ystäväperhe "glögiltä". Ihanaa kyläilyä näin pyhinä :). Ja voihan mikä kulho <3

    VastaaPoista
  8. Joulupuuro <3 meillä tehdään aatto-aamuna se ja on kyl ihanaa <3 meillä namit jo syötynä :( :D

    VastaaPoista
  9. Nuo astiat, kipot ja kupit on kyllä äärettömän kauniita! <3 täälläkin kaapit pursuaa herkuista, että yritä tässä ditten aloittaa jotain keveämpää ruokavaliota ;D

    VastaaPoista
  10. Ihanan jouluisia kuvia! Ja tuo kulho <3

    VastaaPoista
  11. Niin kauniita kuvia! <3 Puurokulho on kyllä ihana, ihmekö tuo jos puuro maistuu paremmalta ;)

    VastaaPoista
  12. Ihanat kattaukset :-) Riisipuurot keittelen minäkin, mutta en vain Joulupäivänä vaan hieman useamminkin, esim. tämä aamu alkoi herkullisella riisipuurolla :-)

    Hyvää loppuvuotta!

    VastaaPoista
  13. Kaunis jouluinen kattaus. Soppakulho on kyllä upea ... aivan varmasti puuro maistuu paremmalta noin kauniista kulhosta :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3