VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

lauantai 21. joulukuuta 2013

Jouluisia tuoksuja

VillaHovin on tulvillaan jouluisia tuoksuja. Meillä tuoksuu pipari, joulukuusi, hyasintit...

Aamulla herättiin joulukuusen tuoksuun, illan hämärissä joulupuu kannettii sisälle ja aamupalan jälkeen se lasten kanssa koristeltiin. Oksille nostettiin vanhoja koristeita, itsetehtyjä ja lahjaksi saatuja. Muistoja kummilapsilta, serkuilta, muilta rakkailta. On se vaan niin kaunis joulun tuoja. 

Koristelun lomassa aloitettiin myös jouluiset leivontapuuhat, tinttarallan toiveesta tehtiin sitruunakakkua ja purkillinen pipareita. Itselleni tein jo illalla lasi kulhoon rocky road suklaata, nam mitä herkkua.

Työpaikan vieressä oli myynnissä ihania leipiä ja sieltä ostin valmiina tuoretta saaristolaisleipää. Tämä on meidän perheen yhteinen herkku.
















Eilen toin kotiin tuoreita kukkasia. Plantagenista ostin ison kimpun punaisia tulppaaneja, leikko amarylliksiä ja hyasintteja. Nyt on koti koristeltu kukkasin, koristein, nauhoin ja kynttilöin. Jouluiset tuoksut kruunaavat lauantaipäivän. 

Illalla menemme jouluglögille rakkaan serkkuni luokse. Nyt alkaa olla joulutunnelmat kohdillaan.

Minä niin nautin <3

-Ansku

5 kommenttia:

  1. Kaunis joulukoti ja ihana kuusi :)
    Mä ostin jonkun valmiin saaristolaisleipäaines pakkauksen jonka suunnittelin aattoaamuna paistavani, saa nähä mitä siitä tulee!:D mut se on leipä mitä on pakko aattona olla( ja usein muutenkin!), ihan parasta!:)
    Ressittömiä joulunaluspäiviä villahoviin :)

    VastaaPoista
  2. Voi mä oon kade tosta kuusesta!!!! Ihana <3

    VastaaPoista
  3. Ihana jouluinen koti teillä., tosi kaunista

    VastaaPoista
  4. VillaHovi on niin kaunis jouluasussaan <3 Todella kaunista kaikki <2

    VastaaPoista
  5. Kauniit kotoisat joulutunnelmat ja tuo kuusi on ihana. Vanhat ja itsetehdyt koristeet on parhaita. Valitettavasti meidän kuusessa ei tänä vuonna ole yhtään itsetehtyä koristetta kun en ole niitä koskaan punaisina tehnyt :-)

    Mies teki viimeiset ruokaostokset tänään ja nyt voi senkin puolesta rentoutua; jollei huomenna muistu mieleen unohtuneita juttuja :-)

    Ihanaa lämpöistä tunnelmallista joulua sinulle ja koko perheellesi!

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3