VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Adventti ja joulupolku

Kolmas adventti valkeni ihanaan lumisateeseen ja saimmekin pyhän kunniaksi hennon lumipeitteen maahan. Piipahdin päivällä kukkaostoksilla ja tein naapureille hyasinteista pienet sievät jouluasetelmat. Ihanaa väkertää kukkien kanssa ja loihtia kauniita asetelmia jäkälästä, kanelitangoista ja pienistä kärpässienistä. Vein kukkaset naapureille jo tänään, että saavat iloita niistä jo ennen joulua. Tosin sen verran nuppusia olivat hyasintit, että saattavat aueta sopivasti juuri jouluksi.

Illan hämärtyessä käytiin tinttarallan kanssa omakotiyhdistyksen järjestämässä joulutapahtumassa. Metsään oli tehty joulupolku, jossa lapset saivat tehdä erilaisia tehtäviä. Kynttilöillä valaistun joulupolun päätteeksi nautimme kuumat glögit, höyryävät makkarat ja jutustelimme naapureiden kanssa. Jouluisen tapahtuman kruunasi joulupukin vierailu.




Nyt sitten valmistaudumme viimeiseen pitkään työviikkoon ennen lomaa. Muu perhe aloittaakin pitkän loman jo perjantaina ja minä sitten aatonaattona pääsen joululomalle.

Harmi vain, kun illaksi tuli sade ja taitaa tuo päivän aikana satanut lumipeite sulaa pois. Toivottavasti saisimme kuitenkin valkean joulun...sitä saamme jännittää vielä yhdeksän päivän ajan.

Puuhakasta joulun alusviikkoa,

Ansku

5 kommenttia:

  1. Hienoa naapuritoimintaa:) Varmasti mukava retki yhdessä. Ja makkara maistuu aina:D

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa mukavalta päivältä :).
    Ihanan tunnelmallisia kuvia sinulla niin kuin aina <3
    Meillä lumet jotka aamulla tuli olivat sulaneet jo ennen puoltapäivää :(.
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle.
    -Erica-

    VastaaPoista
  3. Voi, oletpa ahkera kun jaksat väkertää naapureillekki;) ihania kuvia, tunnelmallista. Mukavaa sunnuntai iltaa!

    VastaaPoista
  4. Näistä kuvista tuli joulutunnelma tännekin asti! Ihanaa loman ja joulun odotusta!

    VastaaPoista
  5. Mukavan kuuloinen päivä teillä ollut :) Ihania ja rauhallisia tunnelmia Villahovissa <3

    Tsemppiä sinnekkin viimeisiin työkiireisiin. Onneksi sulla sentään jouluhommat on jo pois alta hoidettuna ;)

    Leppoista jouluviikkoa ystäväni <3

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3