VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Milavida

Mä olen niin voimaantunut ja onnellinen viikonlopun tapaamisesta, että teen tänään jo toisen postauksen. Niin paljon on kerrottavaa ja näytettävää.

Blogitreffeihimme kuului vierailu Tampereen Näsinkalliolla, Näsinlinnassa järjestettyyn Milavida tapahtumaan.Tapahtumassa oli ihania vanhoja astioita ja tavaroita, antiikkia ja romua ja rompetta. Kaikkea ihanaa!

Löysin Milavidasta kauniin kastikekulhon, jollaisesta olen jo pidemmän aikaa haaveillut. Se oli kuin tehty vanhan soppakulhoni rinnalle. Kastikekulhoon halusin kimpun kukkia, joten nappasin maljakosta viime viikolla ostetut eustomat, hain pihalta oksia ja leikkasin lankaköynnöksestä vihreää. Kai minussa virtaa jotain floristin verta, kun kimpuista tuli noinkin onnistuneet. Toisen kimpun tein kastikekulhoon ja toisen reissulta löytyneeseen kannuun.






Harmittaa, kun en ottanut kameraa Milavidaan mukaan, siellä olisi ollut paljon kuvattavaa. Toivottavasti superihanat seuralaiseni Allidaalia, Nonnukka, Niina ja Iida Emilia postaavat teille kuvien kera Milavidasta. Minun kuvani kertovat enemmän niistä ihanista löydöistäni mitä sieltä tein.

Niistä löydöistäni kuulette vielä varmasti lisää...

-Ansku

10 kommenttia:

  1. Kauniita löytöjä teit Milavidasta, lisäkuvia jään vielä odottelemaan... :)
    Hienot kimput olet tehnyt <3

    VastaaPoista
  2. Oi, mä en malta odottaa!

    Ihana kulho!

    VastaaPoista
  3. No kyllä sinussa floristin vikaa on, on niin kaunis kimppu :)
    Odotan mielenkiinnolla...

    VastaaPoista
  4. Tuollaiset tapaamiset ovat ihania ja vielä, kun olet löytänyt tuollaiset aarteet...:)

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa siltä että teillä oli mahtava blogitapaaminen :).
    Mukavaa alkanutta viikkoa.
    Halauksin Erica

    VastaaPoista
  6. Voi mikä löytö tuo kastike astia! Niin on kauniit ja herkät kukkakimputkin:) tuollaisista tapahtumista sitä hyvää mieltä saakin kovasti.
    mukavaa vappuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  7. Tosi kauniit kimput on! Kyllä vain sinussa on floristin verta.
    Blogitreffinne kuulostaa ihanalle:) Muutaman kerran olen tavannut blogiystäviä ja aina on tuntunut kuin vanhoja tuttuja tapaisi:)

    VastaaPoista
  8. Voi kuinka kauniit nuo kukat noissa kulhoissa! <3

    VastaaPoista
  9. Ihana, ihana kastikekulho ja taidokas kukka-asetelma! Kaunis!

    VastaaPoista
  10. Voi kiitokset teille! Pidän kyllä tuosta kukkien asettelusta ja toki noista ihanista aarteistani. Kaunista kaunista, iloa silmälle!

    Ja toden totta viikonlopun tapahtuma oli parasta mitä minulle on aikoihin tapahtunut <3

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3