VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Joulukuun 19. päivä

Muistoja

Kerroinkin, että sain mummoni perintönä hopeisia aterimia. Samoista laatikoista löytyi tätini oma kummilusikka. Otin sen talteen ja ajattelin tehdä siitä kummitädille jouluksi lahjan. Kaivelin mummon vanhoja valokuvia ja löysin sieltä kaksi sopivaa kuvaa. Toisessa mummo istuu kummitätini eli tyttärensä kanssa sohvalla aivan samassa asennossa. Toisessa kuvassa ovat sisarukset eli isäni ja kummini. Teetin niistä uudet kuvat, laitoin kehyksiin ja liimasin kummilusikan kehykseen kiinni.

Monta muistoa lapsuudesta, perheestä ja ennen kaikkea rakkaasta äidistä. Kirjoitin lahjan mukana kirjeen siitä, miltä syksy on tuntunut. Toivottavasti tämä lahja on mieluinen, ainakin siihen sisältyy paljon tärkeitä muistoja.


Vaikka emme ole vuosiin viettäneet joulua mummoni kanssa, tuntuu oudolta ettei tänä jouluna enää mummoa ole. Mummon joulu on nyt ukin luona.

Terveiset sinne pilvenreunalle,

Ansku

5 kommenttia:

  1. Kaunis ja varmasti mieluinen lahja.
    Mukavaa joulun odotusta <3

    VastaaPoista
  2. ihana lahjaidea! Osoittaa, että olet todella ajatellut lahjansaajaa lämmöllä <3

    VastaaPoista
  3. Todella ihana ja tunnerikas lahja! Kummisi varmasti ilahtuu ja liikuttuu suuresti ja antaa arvoa lahjallesi! Tuollaiset lahjat ovat parempia kuin mikään ostettu juttu! Muistoja kun ei voi rahalla ostaa...

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3