VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äiti mä muutan sinuun

Äitienpäivästä tuli kaunis ja aurinkoinen. Aamu valkeni kääröjen, kukkasien ja halauksien voimalla. Ihana aamu!

Kuvassa kullanmurujen taidonnäytteitä ja aarteita äidille. Nuorempi on jotenkin niin elänyt äitienpäiväodotuksen jännityksessä ja on ollut minussa kovin kiinni. Hän totesikin, että: "äiti mä muutan sinuun". Voiko kauniimmin kertoa, että rakastaa...





Auringosta ja kauniista ilmasta nautiskeltiin omalla pihalla. Valtoimenaan leviävä siitepöly ei kyllä tehny ulkoilusta kovin nautinnollista, mutta eihän tällaisella ilmalla vaan voi olla sisällä. Mutta tukossa ollaan ja äänetön, voi pölyä voi pölyä!

Tässä muutamia otoksia eiliseltä kun järjestelin kuppeja ja kippoja. Torstaina ilolla ostetut ruusut olivat parhaat päivänsä nähneet ja nuupahtivat kannuun samantien. Napsautin kaikista varret pois ja laitoin ne lasimaljaan, siinä virkosivat ja kukkivat edelleen kauniina.















Valkovuokkomeri kukoistaa edelleen upeana metsäpolullamme, se on aivan uskomattoman kaunis. Ulkona vihertää jo kauniisti, puissa on pian kunnon lehdet. Ilta-aurinko valaisee ruokailutilan iltaisin kauniisti. Kun puskat ja puut ovat täydessä lehdessä, ei meiltä näe juuri muita taloja eikä pihoja laisinkaan. Olemme aivan omassa rauhassa kesäaikaan. 

Nuo kauniit tulppaanit kukkii naapurin mummon pihalla, joka viettää äitienpäivät ja muutkin päivät jo hoitokodissa. Käyn aina ihailemassa vanhalta tontilta nousevia kukkia ja kesäisin sieltä maljakkoonkin poimin muutaman pionin. Vaikka olo on nyt aika kehno, niin koitan nähdä tässäkin asiassa positiivisen puolen. Pölyn kestää, kun tietää sen olevan merkki kesästä.

Nyt taidan ottaa tuon muuttajan kainaloon ja lähteä pian peiton alle...

-Ansku


2 kommenttia:

  1. Ihanan kuuloinen ja näköinen äitienpäivä ja työn tytön muuttoajatus/ toteamus on aivan <3 <3 <3

    Meillä kukki valkovuokot jo pääsiäisenä, ne on kai näitä kulttuurieroja ;)

    Kauniita kuvia kaikkialta!

    Halauksin Liisa

    VastaaPoista
  2. Mukavan kuuloinen äitienpäivä siellä ollut! Ihania nuo lasten suusta pääsevät toteamukset <3

    Harmi tuota heinänuhaasi. Meillä esikoinen kärsii kanssa kovasti. Itse en ole allerginen, mutta tänä aamuinen orastava kurkkukipu taitaa tuoda kevätflunssaa tullessaan.

    Meidän kaupasta ostamat ruusut nuupahti kans samointein, ja osan laitoin pieniin maljoihin. Taidan lopuille tehdä saman kuin sinäkin.

    Olipas ihanan kesäisiä kuvia niin sisältä kuin ulkoa!

    Kivaa alkavaa viikkoa pölystä huolimatta! :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3