VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

lauantai 21. tammikuuta 2012

Uutta ilmettä ja alelöytöjä

Lauantai aamu alkoi kunnon kuntosali urakalla. Sen tarjosi Luontoäiti itse ja K-raudan lumikola. Kalorit kului ja punaiset posket tuli tilalle. Kaiken kruunuksi uskomattoman hyvä olo.

Prinsessan kuumeilu jatkuu eikä koko perheen suunniteltu kauppareissu toteutunut. Reissattiin sitten kahdessa osassa. Esikoisen jalka oli hurahtanut viime talvesta ja miehet suuntasivat luistimien ja monojen ostoon. Mahotonta miten nopeasti kasvavan lapsen jalan koko muuttuu.

Minä suuntasin sitten miesten jälkeen pienelle ruokakauppareisulle. Piipahdin samalla WhiteHomen alessa ja tein muutaman ihanan löydön, siellä olikin kaikki  -50%.

Ruokakauppa ostosten parhautta on nykyään aina tuoreet tulppaanit...muutaman blogin innoittamana myrskyn lennättämät risutkin pääsivät uusiokäyttöön.


  

Eteisen lipasto sai alelöytöjen ansiosta aivan uuden ilmeen



 


Madonnat...minun ensimmäiset, päivän paras alelöytö. 




Tämä kaunis lehtilaatikko löytyi myös tänään. Ihanan tukeva puulaatikko ja hinta ei päätä huimannut alennuksen jälkeen.
Uusi ihana lehti, lauantai illan nautinto.


Kauppareissulta palattuani oli sitten taloon tullut toinenkin potilas. Isäntä makasi sohvalla mittari kainalossa. Toivottavasti tauti ei nyt koko perhettä kaataisi.

Huomenna sitten kaikki vaaliuurnille...

                                                        -Ansku

3 kommenttia:

  1. Ihanat löydöt! Mäkin metsästin tänään Madonnia, mutten löytänyt. Ostin nääs ennen joulua oman ekani eurolla halpiskaupasta (häveliästä kai kun sentään madonnasta puhutaan...) ja kävin tänään tutkailemassa, josko niitä vielä olisi siellä ollut, mutta eipä löytynyt :( Niitä oli nimittäin paria erilaista.. Miten saatoin olla niin tyhmä, etten heti ostanut useampaa???
    Tosi kurja, että teillä ollaan kipeinä :( Meillä oltu ihmeen terveenä jo pitkään (kop kop). Saa nähdä, miten käy, kun neiti lähtee tarhaan...
    Mukavaa sunnuntaita kummiskin!

    VastaaPoista
  2. Oih, mistä löysit madonnoja alennuksessa? Ne on ehdottomasti minun heikkous:) Tosi kauniilta näyttää! Taidanpa minäkin käydä ensi viikolla hakemassa nipun tulppaaneja:) Mukavaa viikonlopun jatkoa ja pikaista paranemista sinne!

    VastaaPoista
  3. Vantaan Koivuhaassa sijaitsevasta WhiteHome liikkeestä ostin ensimmäiset Madonnani. Liikkeellä on myös verkkokauppa, josta voi myös tilata aletuotteita.

    Liisa sinun Madonnasi on kyllä ollut todella edullinen...ei kai se hinta Madonnan arvoa laskea. Me nostamme puolestamme niitten arvoa asettelemalla ne kauniisiin koteihimme arvoikkaille paikoille :)

    Täällä jo toivetta paranemisesta!

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3