VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

lauantai 21. marraskuuta 2015

Punaista köökkiin

VillaHovin keittiökin on alkanut pukeutumaan jouluun. Punasävyiset lattemukit on vaihdettu pikkukaappiin, punavalkoiset keittiöliinat on kaivettu kaapin kätköistä ja kauniiden nauhojen avulla on annettu joulutunnelmaa myös purnukoille. Pidän kovasti tuosta koko valkoisesta pellavakapasta keittiön ikkunalla ja voi olla, että tänä vuonna ei jouluverhoa pueta köökin ikkunalle laisinkaan. Punainen sävy toistuu muissa tekstiileissä ja nissen tonttulakissa.

Nämä kuvat nappasin aamulla, kun aurinko antoi mukavan valaistuksen kuvaamiselle. Kauppareissun jälkeen kaiveltiin tinttarallan kanssa lisää joulukoristelaatikoita ja tehtiin neidin huoneeseen kiva jouluasetelma lipaston päälle. Sen myötä koki myös ruokailutila ja köökkikin pientä muutosta, kun pienet kivat koristeet löysivät uudet paikkansa.














Koristelaatikoiden kaivelu on mukavaa, kun aina löytää koristeita, joita ei muistanut omistavankaan. Ja löydettiinpä tänään muutama kaunis uusi koriste niin neidille kuin äipällekin. Tinttarallan huoneesta ei ole tullutkaan aikoihin postattua, joten toivottavasti saisimme huoneen huomenna kuvauskuntoon muunkin kuin sen lipaston päälle tehdyn asetelman osalta.

Nyt nautitaan lauantain illan leppoisasta tunnelmasta!

Voi kunpa aamulla olisi maa valkeana...

-Ansku


4 kommenttia:

  1. Teillä näyttää niin ihanalta <3 Kyllä nyt alkaa olla vuoden paras aika käsillä :) Meilläkin täällä täys tohina päällä. Ja lunta on PALJON!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Hanne <3 Tämä aika on parasta ikinä <3

      Poista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3