VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Kelkkailua

Muutama vuosi sitten ostin blogiystävältäni Liisalta ihanan vanhan kelkan. Kelkka on ollut välillä sisällä ja välillä pihan koristeena. Sisällä pitäisin kelkkaa mielellään enemmänkin, mutta tämä kookas ajopeli vie sen verran tilaa, ettei sille löydy aina sijaa majatalosta.

Kun viikonloppuna tein portaille jouluisia asetelmia, niin päätin tuoda kelkan vaihteeksi sisälle. Ei se varmaan tuohon ompelukonepöydän eteen jää, mutta siihen se vaan tuli aluksi nostettua. Tauno otti heti paikkansa kelkan ohjaimissa ja sai kyytiin pärekorillisen valmiiksi käärittyjä paketteja.

Etenkin perheen kuopuksen silmät suureni hetkessä, kun hän tajusi tonttujen tuoneen ensimmäiset lahjat jo valmiiksi odottamaan. Neiti on jo koululainen, mutta usko joulupukkiin on edelleen kova. Meidän perheen perinne etukäteen tulevista lahjoista uppoaa neitiin vielä ihan täysin. Minusta kauniit paketit ovat ihana tapa koristaa jouluista kotia. Joten kehitimme tarinan siitä, että joulupukin kelkkaretkeä helpottaakseen, tontut tuovat meille osan paketeista jo hyvissä ajoin ennen joulua.












Tuoreet minikuuset ja hyasintit tuovat kotiin ihanan tuoksun, jonka huomaa etenkin työpäivän jälkeen  kotiin tullessa. Oven avatessa kotona tuoksuu joulu, tunne on kerrassaan ihastuttava.

Kotona on siis joulun tuoksua ja tunnelmaa!

Keskiviikkoterkuin,

Ansku

8 kommenttia:

  1. Villa Hovissa on jo niiin ihana joulu <3

    VastaaPoista
  2. Kauniita jouluisia kuvia!♡ ja vitsit tuota kelkkaa :)

    VastaaPoista
  3. Suloista joulun tunnelmaa <3
    Kelkka tonttuineen on kyllä tosi hurmaava, ja hauska idea tuo etukäteen saapuva pakettilähetys :) Kuinka lapset malttaa edes olla paketteja räpläämättä? ;)

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3