VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

lauantai 22. marraskuuta 2014

Kohti Joulua

Jouluiset puuhat lisääntyvät mitä lähemmäksi joulukuuta edetään. Omatekoiset lahjat käärittiin viikolla pieniin paketteihin ja nostettiin tuohon ompelukonepöydälle pärekoriin. Suloisia paketteja voi itse ihastella siihen saakka, kun ne ojennetaan lämmöllä tarhatädeille ja ystäville.

Tänään silitin vanhan keittiöliinan ruokapöydän päälle. Siinä on ihanan maalaisromanttinen ilme punaisen raidan ja kuluneen pintansa ansiosta. Lumikin satoi eilen ja sen innoittamana on tänään lisätty jouluista tunnelmaa pieninä palasina kotiin. Kerralla ei kaikkea voi laittaa...pienin askelin edetään kohti joulua...
















Eilen vietimme työporukalla pikkujouluja ja tänään on sitten nautittu päivästä kotosalla. Pikaisen pyrähdyksen tein Ikealle tuoreiden hyasinttien toivossa, mutta kaikki olivat loppuneet. Illan hämärtyessä taidan ajella vielä plantegille kukkaostoksille. Sitten källöhdän sohvalle huilailemaan.

Lumen tuoma valoisuus innosti napsimaan kuvia enemmänkin, joten kuvia olikin tällä kertaa melkoinen määrä :)

Rauhallista ja rentouttavaa viikonloppua,

Ansku

12 kommenttia:

  1. Ihanan tunnelmallisia kuvia! Tuli niin jouluinen olo.
    Kyllä se vaan niin on, että punavalkoisuus toimii joulussa aina:)

    VastaaPoista
  2. Niin tunnelmallista kotonasi ♡
    Hyvää viikonloppua, Ansku!

    VastaaPoista
  3. Oi kuinka rauhaisa tunnelma. Tuo Maileg tonttu on niin ihana<3

    VastaaPoista
  4. Voi, miten ihanaa joulutunnelmaa siellä jo on! Nin kauniita kuvia <3

    VastaaPoista
  5. Ihanaa viikonloppua !
    Kauniisti olet taas kotia laittanut <3

    VastaaPoista
  6. voi kuinka kaunista <3
    jouluntaikaa!
    Onneksi löysin blogisi ja liityin heti lukijaksesi ja toivon että tulet vastavierailulle!

    VastaaPoista
  7. Voi miten ihanan näköistä <3 Nuo pienet, kauniit paketit pärekopassa niin sievät!

    VastaaPoista
  8. sooo süß ist ihre dekoration!!! danke für die bilder und inspirationen, ein schönes wochenende wünscht angie

    VastaaPoista
  9. Ihanan jouluista just sopivalla määrällä punaista!

    VastaaPoista
  10. Niin herkkää ja kauniin skandinaavista ihastella täältä etelän suunnalta!
    Hurmaavaa hiipivää joulun odotusta sinne koti-Suomeen!

    VastaaPoista
  11. Ihania kuvia taasen! Mun jokainen kommentti taitaa alkaa juurikin aina näillä sanoilla :) ,mutta minkäs teet ku on vain niin nättiä <3
    Ja yhtään ei haittaa reipas kuva määrä....lisää vain! Kyllä näitä kelpaa kattella!

    Tunnelmallisia joulupuuhasteluita <3

    VastaaPoista
  12. Kauniita kuvia ja meillähän on sama kaunis lamppu katossa :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3