VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

torstai 18. syyskuuta 2014

Ripaus punaista

Eihän tässä montaa viikkoa ehtinyt menemään, kun aloin kaipaamaan punaista keittiööni. Jotenkin tuntuu, että se punainen vain kuuluu ripauksina VillaHovin köökkiin. Yhtenä päivänä jo hipostelin punaisia lattemukejani, mutta jätin ne vielä kaappiin odottamaan. Greengaten syksykuvastoa katsellessa oli päättänyt, että tänä syksynä kotiutan sekä harmaat että punavalkoiset albat. Kun sain laitettua torin kautta kiertoon jotain vanhaa, saivat albat muuttoluvan VillaHoviin.

Täällä kotona ollessa postipakettien nouto on kuin joulu konsanaan. Kun itse ei voi kantaa, niin on aina odotettava, että joku kantaja saapuisi kotiin. Tänään en meinannut pysyä pöksyissäni, kun viesti paketin saapumisesta tuli. Ja voi huokaus...kyllä näitä todellakin kannatti odottaa. Ripaus punaista toi tullessaan ihanan syksyisen pirteyden keittiöön.







Ostoskoriin tuli klikattua myös Alban kangasnauhaa. Sillä saadaan muutaman kuukauden päästä ihana jouluinen fiilis lasipurkkeihin ja lahjojen ympärille. Ja kyllä minä myönnän, että joulu jo välillä hiipii mieleeni...ei vielä isoina palasina, mutta sopivana mausteina pimenevissä syysilloissa.

Onhan ne jo luntakin ennustaneet ensi viikolle, että talvea kohti sitä kovasti mennään. Vaikka kyllä minä vielä mielellään pitäisin nämä komeat ja lämpimät syyspäivät...liikuntarajoitteisena sitä odottaa jo haravaointiakin innoissaan :)

Tänä iltana on ihanaa nauttia kupponen kuumaa näistä uutuuksista...

-Ansku

10 kommenttia:

  1. Nuo on ihanat!! Itse katselin harmaasävyisiä uutuuksia ja mietin tuota missä on kansi...on ne ihanat....joulu tässä on mullakin ollut mielessä, jopa vanhoja joululehtiä on päässyt iltalukemiseksi;)

    VastaaPoista
  2. Onpas somat mukit! Jotain uutuuksia tekisi itsekin mieli hankkia, mutta todellista tarvetta astioille ei kyllä ole. Lattemukit on meillä päivittäisessä käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tarpeeseen en voi itsekkään sanoa niitä ostaneeni, mutta kun jotain lähti sai nämä ihanat tulla tilalle :)

      Poista
  3. Noi on niin ihanat! Harmaista Albamukeista myös haaveilen...mutta tarvetta uusille ei kyllä täälläkään ole.Ensin täytyisi luopua jostain vanhoista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain kiertoon, niin albat pääsee kotiin. Suosittelen <3

      Poista
  4. On ne kauniit ♥ täälläkin tänään lasten kanssa puhuttiin joulusta, ihan vähän vain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne on <3 Kyllä mua jouluttaa jo aika usein :)

      Poista
  5. Nuo on kyllä niiiiiiiin ihanat! Ja tuo kansi, siitä olen mallan reissusta asti haaveillut :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3