VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Hurahtanut

Arvatkaas mitä, minä olen ihan hurahtanut. Hurahtanut liikkumaan, vaikka olen kyynärsauvojen vankina. Vesijuoksu ja kuntopyöräily on sallittu ja ehdottoman suositeltavaa toipilasaikana. Kuntopyörästä olen pyyhkäissyt pölyt peffallani pari kertaa, mutta uimahalliin ovet olen avannut melkein jokapäivä. Vesijuoksusta on tullut ihana tapa ja se tekee niin hyvää noille lonkille. Vedessä muutenkin tuntee itsensä niin kevyeksi ja kivuttomaksi. Ihana paikka liikkua.

Nyt vaan toivon että tämä innostus ja liikuntakärpäsen purema kestää pitkään. Halu saada itsensä kuntoon on nyt kova ja teen kyllä kaikkeni sen eteen. Syömistäkin on katsottu sillä silmällä, että vaaka näyttäisi mukavampia lukemia. Viikonloppuun kuuluu kuitenkin hemmottelu ja vähän herkuttelukin. Kun liikuntasaldoksi kertyi 6 vesijuoksia viikon aikana, voi sunnuntaina paistaa pari pellillistä voisarvia perheelle iltapalaksi. Ja hyvällä omalla tunnolla voi niistä itsekin muutaman nauttia kylmän maitolasillisen kera. Maito nautitaan uutukaisista Alba lattemukeista. Nämä Greengaten syysuutuudet ostin  Pihapihlaja liikkeestä, joka sijaitsee kauppakeskus Tikkurissa.








Niin ja olenhan minä ihan hurahtanut noihin greengaten lattemukeihin, en edes uskalla laskea monta niitä minulla on. Toki jotkut ovat jo kiertoon lähteneet ja itsekin ostanut muutamia käytettyinä. 
Tämän vuoden ehdoton must ostos on vielä punavalkoiset Albat, ilman niitä ei jouluista kattausta kyllä synny ;)

Nyt taidan vielä herkutella yhdellä voikkarilla, oli ne niin taivaallisen hyviä!

Sunnuntaiterkuin,

Ansku




7 kommenttia:

  1. Kuulostaa oikein hyvältä! Ja vaikka omissa lonkissa ei ole (tällä hetkellä) mitään vikaa, niin voisin kyllä ottaa sinusta oppia! Oma kunto on ihan mutapohjissa... ja sitä syömistäkin voisi tosiaan tarkkailla....
    Mutta hyvää toipumista sinulle! Ja mukavaa alkavaa viikkoa! :-))

    VastaaPoista
  2. Tykkään kans just tuosta kuosista ja väristä. Ihanat mukit! Saapa nähdä eksynkö Tikkuriin huomenna kun poikkean Tiksissä... =D

    VastaaPoista
  3. Ihanalta näyttää <3 Onko tuo Alban harmaa se warm grey vai ihan kylmä harmaa? En ole vielä päässyt missään hypistelemään :) :)

    VastaaPoista
  4. Oi että nuo albat on kauniit <3 Laitoin nekin muistaakseni varaukseen :)
    Mun täytyisi ottaa susta mallia tuon liikkumisen suhteen, mahtava vesijuoksusaldo!!

    VastaaPoista
  5. Noi on niin kauniit <3 Mä oon kans aivan totaalisesti höyrähtänyt :)
    Ihanat kuvat muutenkin, ja olet kyllä todella juustosarvet ansainnut tuon juoksun jälkeen! ihan mahtavaa :) Pitäis itsekkin ryhdistäytyä.

    Aurinkoisia syyspäiviä ja toivotaan jotta vaivat pian helpottavat <3

    VastaaPoista
  6. Isot taputukset kärpäsestä, you go girl! ;)

    VastaaPoista
  7. Tänne jo kirjoittelin pitkät pätkät ja kun koitin julkaista kommentin se katosi taivaan tuuliin.... :(
    Koitetaampa siis uudestaan!
    Mä oikein istahdin alas ja luin sun monta postausta yhteenkyytiin. Mulla on ne menny jotenki ihan ohi :O ?!? Jotenki tämä arki on taas niin kiirettä ja touhua täynnä,ettei blogistaniaan ehdi enää samallalailla ku ennen...ja sekös harmittaa :(

    Mä niin ootan, että päästään teille koko akkaköörillä ja saadaan nauttia kodistanne ihan oikeasti <3 Siihen asti ihastelen kotianne kuvista.

    Kivaa viikonloppua ja oikein hauskoja juhlia :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3