VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Matkamuistoja

Kiitokset teille ihanista viesteistä reissupostaukseen liittyen. Kotona on aseteltu tuliaisia ja muisteltu reissutunnelmia jokainen päivä. Ihanien löytöjen myötä on kiva palata reissumuistoihin ja paikallisiin liikkeisiin. Tuo kaunis tarjotin on yksi ihanista löydöistä Pienestä Pihapuodista. Keittiökuvissa viime postauksessa oli paljon ihania löytöjä samaisesta puodista, jonka esittelenkin teille tänään.



 Pieni Pihapuoti sijaitsee Kokkolassa Pakkahuoneenkadulla. Liikkeen ihana omistaja Pia oli toivottanut koko naisköörin tervetulleeksi kylään. Ja saimme tosiaankin kurkistaa Pian ja hänen perheensä kuvan kauniseen kotiin. Siellä meitä odotti pientä suolaista ja kuohuvaa, kun samalla saimme huokaillen kiertää kotia ympäriinsä. Lopuksi astuimme pieneen suloiseen puotiin, josta kukaan ei voinut lähteä kotiin ilman aarteita.









Aivan ihana paikka, poikkea ihmeessä, kun käyt Kokkolassa. 

Aikaisemmilla reissuilla meillä on ollut haasteena saada koko ihana naisjoukko liikkumaan samalla menopelillä. Kikke pisti hihat heilumaan ja kurvasi Jonnan pihaan kiiltävällä uudella perheautolla. Tämä kaunokainen saatiin viikonlopuksi lainaan Kokkolan Autoliike Nystedt liikkeestä. Kuusi upeaa naista mahtui tämän Toyota Hybridi Verson kyytiin ja näin saimme nauttia toistemme seurasta koko reissun ajan. Voitte kuvitella miten hymykuopat oli koetuksella, auton jousituksesta puhumattakaan ;)

Kiitos Nystedt Kokkola!




Reissun jälkeen on palattu takaisin arkeen. Arkeakin jaksaa taas eritavalla, varsinkin jos sytyttää seuraksi muutaman kynttilän.

Keskiviikkoterkuin, Ansku





2 kommenttia:

  1. Oih taasen kuinka kauniita kuvia <3

    Puoti oli mitä kaunein ja reissuseura mitä parhain <3
    On sydämessä monta iloa joita muistella vielä pitkästikkin eteenpäin!

    Kiitos seurastanne Ystäväiset <3

    VastaaPoista
  2. Ihana reissu teillä! Tuonne liikkeeseen on joskus pakkopäästä paikanpäälle, ehkäpä ens kesän lomareissu täytyy sijoitella oikein :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3