VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Malou kuin makeinen

Tänään on ollut aika tylsä päivä. Sekoilin lääkäriajoissa ja se jotenkin on sotkenut koko päivän touhut, ihan kuin tälle päivälle nyt jotain suurempia suunnitelmia olisi ollut, mutta silti. Tiijättekö niitä päiviä, kun mistään ei tuu mitään eikä mihinkään saa tartuttua...tylsiä, kerrassaan tylsiä.

Päivän pelastus oli kuitenkin postista tullut paketti. Yellow Tulip ( <- klik klik ja astu puotiin )liikkeen verkkosivuilla olen vieraillut tuon tuosta ja aikeissa on ollut ostaa neljä uutta Maloun pientä lautasta. Ostin viime syksynä Maloun lattekuppien kaveriksi muutaman lautasen, mutta käytössä olen huomannut miten ne sopivat niin monen GreenGaten lattemukin kanssa. Ovat kattauksessa tavattoman kauniit. Selkeä perusvalkoinen lautanen, jossa toistuu kauniisti monessa eri kupissa olevia kukkasia ja hentoja sävyjä.

Viimein sain ostopäätöksen tehtyä ja nyt minulla kuusi kaunista Maloun pientä lautasta. Mielestäni kaunein GreenGaten lautasista.

Kuvan latte on Chloe White

Edessä Malou White ja takana Malou Flower







Tylsää päivää piti piristää nopeilla päiväkahviherkuilla. Kaupan valmiista kääretortusta leikkasin paksut palaset, kuorrutin kermavaahdolla ja strösselillä. Melekoisen makiaa, vähän niinkuin Malou :)


Makoisaa keskiviikkoa,

-Ansku

12 kommenttia:

  1. Herttileeri kun makoisaa!:)) Tahtoo kans;)

    VastaaPoista
  2. On noita tylsiä päiviä tullut vietettyä.
    Tuollainen paketti kyllä taatusti piristää. Ihanat lautaset ja sopivat tosiaan moneen kuppiin.

    VastaaPoista
  3. Ihania astioita! Kaunis kokonaisuus.
    E-R

    VastaaPoista
  4. Mullakin samaisia lautasia muutama =) Ihania on kyl =) Ja kuvasi taas kauniita <3

    VastaaPoista
  5. Somia kesäsävyjä! Sopivat niin täydellisesti suloiseen keittiöösi ja tyyliisi!

    VastaaPoista
  6. Ihana kattaus ja nuo Gg:t on niin <3

    Niin kutsuva herkkukattaus!Sen ääressä olis niin mukava vaihtaa kuulumisia :) Voi kumpa asuttais lähempänä...

    Iloa tähän päivään <3

    VastaaPoista
  7. Ja mä oon laihiksella... :P
    Ihania kuvia, mutta onhan nuo "mallitkin" tosi kauniita :)

    VastaaPoista
  8. On noi gee geet vaan niin somia ja leivos sopi somasti kylkeen :) Olisi maistunut mullekin. Itse nautiskelin tänään päiväteen GG:n maggiesta.

    VastaaPoista
  9. Ooh, mitkä herkut! Ja ihanaa...pian pääsen istahtamaan Villahovin pöydän ääreen <3

    VastaaPoista
  10. Suloinen kattaus ja herkut<3 Tuo kääretorttuleivos on kyllä näppärä ja herkkuhimon iskiessä:D

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3