VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Löytö

Alennusmyynteihin ei ole hitaasti toipuvien kinttujen kanssa juuri ehtinyt, mutta onneksi on verkkokaupat ja kulovalkean tavoin viestiä levittävä facebook. Sieltä nimittäin osui silmiini Country White liikkeen GreenGate ale, kaikki loput GG:t -40%. Pidemmän aikaa olen haaveillut tästä Fay Redin purkista, mutta en ole sitä raaskinut ostaa. Nyt oli iskettävä kiinni, kun tuli kunnon alet ja vain muutama purkki oli jäljellä. Jouluna olen pääosin käyttänyt samaa sarjaa olevia lattemukeja, mutta nyt purkki pääsi paraatipaikalle muutenkin punaista sävyä saaneeseen keittiöön.


Tuulinen, jopa ajoittain viileäkin sää on saanut kynttilät syttymään iltaisin. Viime talvelta on jäljellä ihania Ikean tuoksutuikkuja ja kuin tilauksesta ne sattuvat vielä olemaan punaisen eri sävyissä. Täytin purkin tuikuilla, jotta ne ovat käden ulottuvilla pimenevinä iltoina.





Taidan käydä illan päätteeksi pienellä pyörälenkillä, kun viimein olen saanut luvan liikkua. Tuntuu kyllä uskomattoman hyvältä hengästyä ja saada hikeä pintaan, taitaa olla merkki toipumisesta :)

Iloa alkavaan viikkoon!

-Ansku

8 kommenttia:

  1. Kauniin asetelman olet taas loihtinut uusista hienoista löydöistä! Punainen on oikein pirteä, ja kaunis kesäväri :)

    Kiitokset vielä ihanasta päivästä ja tarjoiluista Villahovissa <3 Vieläkin leijun talonne tunnelmissa!

    VastaaPoista
  2. Niin, ja huippua kun saat nyt jo hiljalleen alkaa liikkua! Tsemppiä kovasti ja hissulleen vaan, kyllä se kinttu saadaan vielä toimimaan :)

    VastaaPoista
  3. Täällä on taas niin ihania kuvia, kuten aina<3
    Suloista sunnuntaita sinnekin♥

    VastaaPoista
  4. Niin kaunista - punainen, purnukka ja pyyhe - ihanat kuvat on <3

    VastaaPoista
  5. Olipa ihana löytö ai että <3 Niin kaunista siellä taas!

    VastaaPoista
  6. Ihana GG kippo <3
    Mukavaa että saat jo alkaa liikkua, muista ottaa varovasti näin alussa :)
    Ihanaista alkavaa viikkoa sinulle.
    Haleja Erica

    VastaaPoista
  7. Kaunista<3 Täällä myös on kynttilät syttyneet....eilenkin niin kylmä ja kauhia mikä tuuli...hurrrr.....nyt on todistettu että mun tekemä tuulikello soi parvekkeella:D

    VastaaPoista
  8. you have a great blog ^ ^
    you want to follow each other?
    follow me and let me know with a comment
    and follow you too :))


    kisses
    http://lemonchicbeautyfashion.blogspot.it/

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3