VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Polkadotilta VillaHoviin

Viikonloppu alkoi ihanien juhlien merkeissä, koko työporukka puolisoineen oli laittanut parasta päälle ja ilmettä silmään. Uskomattoman kauniita kampauksia ja asuja. Oikein onnistunut ilta.

Tänään odotellaan vanhempiani kylään ja tehdään pieni retki Sipooseen. Huutonetistä on tehty taas pitkästä aikaa ihana löytö, joten minä pääsen tuunaamaan ja maalaamaan. Mutta enpäs paljastakkaan vielä enempää :)

Minua onnisti Polkadotin arvonnassa ja voitin Hannin ompeleman kauniin peiton.  Peitto ja kaksipuoleinen ja tähdet aloittivat loistamisen esikoisen huoneen sängynpeittona. Peiton toimituksesta sopiessamme onnistuin vielä ostamaan tämän suloisen jakkaran Hannilta pois muuton tieltä.

Molemmat löysivät heti paikkansa VillaHovissa.








Viikonloppu jatkuu siis kaiken kivan merkeissä ja vielä tulevan viikon alkuunkin on tiedossa jotain super mukavaa. Mutta näihin palataan sitten ensi viikolla. On kuulkaas heti rakasta järkkäriä ikävä, miten mä olen ennen voinut edes tulla toimeen ilman sitä. Sen vuoksi siis kuvissa jotenkin harmahtava ja epäkirkas tunnelma...vai johtuuko se vain tästä juhlien jälkeisestä olotilasta ;)

Keväisen odottavaa viikonloppua!

-Ansku

6 kommenttia:

  1. Voi sua onnetar suosi, ihanaa :)

    VastaaPoista
  2. Kuvat ovat kauniita, niin kuin aina, joten ehkä syy on jossain muualla...
    Onneksi aurinko rupeaa vähitellen näkymään, joten eiköhän se päivä taas valkene.

    VastaaPoista
  3. Peittohan pääsi oikein hyvään paikkaan! Hyvältä näyttää tuossa!

    Kivoja kuvia ja oli mukava tavata!! Kivaa reissua toivotellen.

    VastaaPoista
  4. Peittohan pääsi oikein hyvään paikkaan! Hyvältä näyttää tuossa!

    Kivoja kuvia ja oli mukava tavata!! Kivaa reissua toivotellen.

    VastaaPoista
  5. Peittohan pääsi oikein hyvään paikkaan! Hyvältä näyttää tuossa!

    Kivoja kuvia ja oli mukava tavata!! Kivaa reissua toivotellen.

    VastaaPoista
  6. Oho, tulihan asiani selväksi =D

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3