VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Kukkaistyttöjä

Kuten blogiani pitempään lukeneet ovat huomanneet, että pidän paljon kukista...niin ulko- kuin leikkokukista, mutta en juurikaan perus viherkasveista. Muutamia vuosia sitten en olisi voinut kuvitella sisustavani kukkakuoseilla, mutta tässä sitä nyt ollaan...oltu jo parisen vuotta. Ja vielä ei ole tullut kyllästymistä. Muutamat tyynyt, sängynpeitot ja purkit ovat kestosuosikkeja, jotka eivät ole edes vuoden aikojen siivittämänä joutuneet huilille.




Kotini on muutoin hyvin valkoinen, meillä ei ole edes yhtään tapetoitua seinää. Kukat ovat kuitenkin valloittaneet lähes kaikki huoneet jossain muodossa, esikoispoika 10v on sentäs säästynyt äidin villitykseltä. Vaikka kukkia on monessa paikassa, mielestäni ei silti liikaa. Hillitysti ja sopivissa paikoissa.







Neiti on hyvää vauhtia kulkemassa äidin jalanjälkiä. Kukkakaupassa hän haluaa valita itselleen kukan omaan huoneen pöydälle laitettavaksi. Kun me tehdään tytön kanssa "naistenjuttuja", neiti aina toteaa, "me ollaan äiti sellaisia kukkaistyttöjä".

Pian pääsemme neidin kanssa puuhailemaan ulos kukkien kanssa ja saan kerätä maljakkoon syreenit omasta pihasta. Voin jo tuntea sen tuoksun!

-Kukkaistyttö

10 kommenttia:

  1. Oi miten kaunista ja harmoonista. Ja niin kuin itsekin sanoit, ei näytä ollenkaan liialta, kun on siellä täällä. Kuitenkin yhtenäistä. Ja kivahan se on, että on edes jotain väriä sisustuksessa.

    VastaaPoista
  2. Kaunista sinulla on. Ja kuvat on niin ihania, kiva katsella!!

    VastaaPoista
  3. Todella kaunista ja keväistä!
    Itsekkään en ole ikivä voinut ajatella sisutavani pastellin sävyillä, nyt ne taas viehättävät todella paljon!

    VastaaPoista
  4. Kukkien keskellä on hyvä elää =D

    VastaaPoista
  5. Olen antanut sinulle "kaunis blogi-tunnustuksen" omassa blogissani.

    VastaaPoista
  6. Ihania kukkaistyttöjen juttuja <3
    Sama juttu mullakin, etten olis vielä muutama vuosi sitten voinut todellakaan kuvitella meille mitään kukallisia juttuja ( tai ylipäänsä kuvioita, muutakuin raitaa ja ruutua ) vaan niin se mieli muuttuu ;)

    Voi että, sitä kesää ja syreeneitä odotellessa :)

    VastaaPoista
  7. Joo ei todellakaan ole liikaa ja kaikki kukkaset ihanasti harmoniassa keskenään, hyvällä maulla laiteltuna :)
    Meillä on kyllä hyvin sama juttu, jo vuosia olen tykännyt eikä joihinkin juttuihin vaan kyllästy. On ollut kausia, kun olen saattanut esim. jossain huoneessa kukkia vähentää, mutta aina on jotain kukkajuttujakin esillä. Viieme aikoina niiden kukkakuosien rinnalle ovat hiipineet erilaiset tekstikuosit ja nekin sopivat mielestäni hyvin yhteen. Tämä olikin kiva postausaihe..kodin kukkasista ja kukkaistytöistä. Mä olen muuten kans varmasti perinyt äidiltäni rakkauden noihin kaukkakuoseihin, enpä olisi vielä parikyt vuotta sitten uskonut, että näin on ;)

    VastaaPoista
  8. Kiitos taasen te armaat kukkaistoverini. Kyllä se vaan niin on, että kukat antaa voimaa ja iloa elämään! Kohta pääsemme puutarhoihin ja parvekkeille tätä kauneutta ihastelemaan!

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3