VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

tiistai 27. syyskuuta 2011

Kuvia keittiön kulmilta

Jopas on ollut tahmea tiistai. Reissuväsymystä tuntuu olevan vielä ilmassa. Lapsetkin joutuivat tyytymään eineksiin, kun ei jaksanut äiti tänään millään kokata ;). Keittiössä jaksoin sentäs jotain tehdä...napsin muutaman kuvan keittiön laitamilta eli niistä kohdista johon keittiö ns. päättyy.

Erityisen paljon silmääni miellyttää tämä pieni pöytä, löytö muutama vuosi sitten kirpputorilta. Pöytä on tällä hetkellä aika piilossa, mutta nyt sen tavarat ja niiden asettelu näyttää joka kerta kauniilta, kun tästä ohi menen.


 Löysin jälleen näitä vanhan vaaleanpunaisia ruusuja, niissä on jotain ihanan herkkää.

 Vanha Pirkkavaaka on kirpparilöytöjä, se oli uskomattoman siisti ja taitaa jopa toimiakin. Uusvanhat sakset koristeena, mutta leikkaavat kyllä todella hyvin.

Pöydän alla oleva jakkara löytyi muutamalla eurolla kirpparilta. Tavatessamme se oli tumman ruskea :)
Ohi mennessä voi samalla tarkistaa, että kenen juhlia vietetään minäkin päivänä.

 Tähän kohti keittiö toiselta laidalta päättyy. Vasemmalle jää ovi takapihalle ja tästä vitriinistä mielestäni alkaa olohuone. Vitriini on ostettu vajaat 4 vuotta sitten Kodin1:stä. Muistan edelleen elävästi sen kasaamisvaiheessa kotiin tulleen tehdasmaisen hajun...raskauspahoinvointi oli kamalaa ja vessassa piti käydä monta kertaa vitriinin kokoomisen aikana. Vieläkin kaappia avatessa, se haju vienosti muistuttaa raskausajasta.

 Tämä muhkea sydän on AmandaB:n valikoimasta. Se on vain niin kaunis, mitään sinne en vielä ole keksinyt laittaa.
Tämä on takapihan oven vasemmalta reunalta. Tämä hyllykkö päättää keittiönkaapistot. Näissä hyllyissä vaihtuu asetelmat mielen mukaan. Nyt se on aika värikäs tällä kertaa.
Nämä puput istuvat keittiön toisella laidalla pikku jakkaralla. Tai no, istuvat milloin istuvat. Pikku neidin mielestä tämä ei ole läheskään aina paras paikka pupujen istuskella.
Ruusukimpusta alkoi muutama kaunotar nuokkua. Leikkasin ne tyvestä poikki ja annoin niille jatkoaikaa Mariskoolissa. Nyt ne ilahduttavat keittiön ikkunan alla.

Tällaista tiistaita tällä kertaa!

3 kommenttia:

  1. Ihastuttavan värisiä ruusuja!
    Maileigin puput on kyllä mun lemppareita!


    Sadeterkuin Arja

    VastaaPoista
  2. Oi, miten kauniita asioita teillä jokapuolella kodissanne <3 Nuo puput saavat kyllä hymyn huulille :)

    ihana reissu teillä ollut kahdenkesken, ja mitkä tuliaiset!! :)

    Mukavaa viikkkoa!<3

    VastaaPoista
  3. Tosi kaunista teillä, ihania yksityiskohtia, minne vain katsookin! Noi kulmahyllyn astiat toinen toistaan somempia :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3