VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

lauantai 26. joulukuuta 2015

Tapaninpäivä

Tapaninpäivään herättiin kovan, lähes myrkyisän tuulen tuivertaessa. Kaunis päivä on tänäänkin, mutta kyllä tuuli tekee siitä melkoisen kylmän. Joulupukin tuoman aktiivisuusrannekkeen innoittamana lähdin kuitenkin reippailemaan ja voi miten siellä olikin raikas sää. Teki kyllä hyvää löhöilyn jälkeen.

Tänään on muutenkin tehnyt mieli puuhastella ja järjestellä jo kotia. Illasta meille tulee naapurit glögille ja jotain hyvää voisi leipoa pöytään. Tosin noita herkkuja on kaapit pullollaan, että tarjottavaa onneksi löytyy riittävästi.

Vaikka joulukukkasia on vielä paljon, teki mieli hakea kukkakaupasta leikkoamaryllis maljakkoon. Olikin helppo valita, mihin suuntaan lenkkini päätyi. Jouluisin kukkakaupoissa on kyllä aivan mieletön tunnelma ja se tuoksu...jotain aivan uskomatonta.









Nyt taidan ottaa pienet päivänokoset ja sitten siirtyä köökin puolelle puuhastelemaan. Ihanaa kun joulua on vielä jäljellä.

Mukavaa Tapania,

Ansku



1 kommentti:

  1. Kuulostaa ihanalta :) Mun joulu jo päättyi ja työt alkoivat, mielellään sitä olisi vielä hetken nautiskellut joulunajasta..

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3