VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Sateinen sunnuntai

Vaikka lämpötilan puolesta kesä ei vielä vaikuta saapuneen, on elämä siirtynyt pääosin pihalle. Postausvälit harvenee ja kuvat tulee napattua kännykällä tuonne instan puolelle. Tänään heräsimme sateeseen ja päivä onkin vietetty sisällä. Muutamat kielot ja lemmikit kävin sateen tauottua napsimmassa omalta pihalta lasipulloon tuomaan tunnelmaa, taitavat kyllä olla tämän vuoden viimeiset. Oi miten tuo valkoisen ja hennon sinisen yhdistelmä on niin kaunis.

Viikolla piipahdin Ikeassa ja sieltä ostin tuon sinivalkoisen maton kiikkuun. Jouluksi jo olin ostanut samaisen maton punavalkoisena ja totesin sen oikein napakaksi ja laadukkaaksi. Vaikka tämä pupu pariskunta Paavo & Pauliina istuu tässä aina, ei se estä lapsia käyttämästä kiikkua. Pariskunta on tottunut, että ihan oikeat lapset aina istahtavat heidän syliinsä.

Moni on kysynyt onko nämä itse tehtyjä, mutta kyllä nämä ovat ihan tanskalaisen Maileg firman tuotantoa vuosien takaa. Kirpputorilta tosin uutena ostettu edukkaammin kuin kaupasta. Nämä ovat olleet oikein mieluisat ja pidetyt perheenjäsenet.












Meillä onkin pihamaa ihan mullin mallin. Eilen ehdin onneksi pestä ja öljytä terassin. Kaikki kalusteet ovatkin levitelty pitkin pihaa uurastuksen tieltä. Nyt on terassi kalusteineen saaneet kunnon tehohuuhtelun sateen ansiosta. Toivottavasti keli illaksi selkenisi, että saisi pihan siistittyä. Perinteinen sunnuntaipuuha, nurmenleikkuu kyllä jää tältä päivältä. Märkää nurmea ei ole ilo leikata. Se puuha saa odottaa poutaista iltaa työpäivän jälkeen.

Suloista sunnuntaita <3

-Ansku

4 kommenttia:

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3