VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

torstai 25. kesäkuuta 2015

Kohti lomaa

Vielä olisi viikko töitä jäljellä ennen loman alkua. Kylläpä aika tuntui lähes pysähtyvän juhannuksen jälkeen. Kotonakaan ei ole tapahtunut sisustusrintamalla  sitten yhtään mitään. Juhannusreissulta sain mukaani tuon upean puulaatikon syntymävuodellani varustettuna. Se toi kivan piristysruiskeen kotiin. Isi oli laatikon tehnyt ja äiti maalannut. Aivan ihana muisto, joka oli täytetty makoisalla liköörillä ja kivistä tehdyillä kärpässienillä. Kivet päätyivät kukkapenkkiin ja niistä olikin jo instan puolella muutama otos.




Hoviljongissa ei ole tänä kesänä kyllä vielä juurikan nautiskeltu...kosteat ja tuuliset säät ovat pitäneet siitä huolen. Pation reunalla oleva pionipuska on kyllä kasvanut upeaksi ja nuppuja löytyy kolmisenkymmentä. Aurinkokin paistoi todistetusti tänä iltana, heti piti napsia pihalta pari kuvaa. Alkuviikosta kävelin puutarhamyymälään ja ostin muutaman perennan sekä laventelin. Niitä minulla ei ole ennen ollut, sääs nähdä miten viihtyvät tuossa auringossa.




Tänään otin Tinttarallan ja kummipojan mukaan pellolle. Keräsimme ulos uuden kimpun lupiineita ja ruokailutilan pöydälle voikukka-apilakimpun. Kaapista kaivoin jouluna ostatun lautasliinan, jonka silitin pöydälle liinaksi. Vähän punavalkoista kesäfiilistä ruokapöytään.






Meillä on ollut kesävieraana kummipoikani tämän viikkoa. Vanhemmat tulevat pojan hakemaan ja jäävät viettämään kesäistä viikonloppua VillaHoviin. Nyt olisi tilaus helteelle ja lämpimälle kesäillalle. Hoviljongissa olisi ilo nauttia lasi viiniä lämpölampun alla ja pihatakan tunnelmassa.

Rentoa viikonloppua,

Ansku

2 kommenttia:

  1. Ihana tunnelma teillä, niin kesäinen ja kaunis <3 Toivotaan oikein lämpöistä viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka kaunis koti ja noi mailegin puput mie en pienellä budjetilla pysty hankkimaan noita mutta ihailen kovasti noita pupuja..kerran yritin ns kopioida omalla kaavalla tuollaista pupua mutta (nyt saa nauraa ja kovaa) siitä tuli tonttu..joo tein postauksen aikoinaan blogiini tontusta eihän se ollut sinne päinkään pupua..kehittelin sen tontuksi kun korvien kanssa tuli se ongelma sitten nenä oli liian pieni..ja kaukana malegin söpöistä pupuista olisi ollut minun versioni joten luovutin..
    Meillä on siis 10v ikäeroa jos lootassa oleva oli sinun syntymävuotesi mie täytän maanantaina 50, mutta ei tunnu sitten yhtään viiskymppiseltä..ei meillä ole edes mitään juhlia..sanoinkin et taidan olla ainakin mieletäni ikinuori..voisin sanoa et 35-on se ikä joka kuvaa minua paremmin ja lastenlapsien kanssa olen hullutusteni kanssa 20v...toiset miettii ikää kovinkin paljon mie oon vaan iloinen eikä rassaa yhtään..joka vuosi sitä ikää tulee..
    Ihana lahja vanhemmiltasi ja kiva idea jos sattuu joskus olemaan lahja ideat hukassa :)
    sää tiedotus sanoi että isommat sateet on nyt väistyneet joten hellettäkin olisi luvassa, toivon sitä nyt sinne teille :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3