VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

torstai 7. marraskuuta 2013

Hyvää mieltä ja hyasintteja

Ihanainen Hanni Polkadot blogista lähestyi minua alkuviikosta ja halusi tulla piipahtamaan hyvän asian tiimoilta. Hanni oli saanut haasteen Laita hyvä kiertämään ja ilahdutti minua tänään kassillisella joulua. Kauniita itse tehtyjä jouluisia koristeita, köyhäinhopeisia palloja ja iso kasa vanhoja joululehtiä. Voiko ihanampaa yllätystä saada heti työpäivän päätteeksi. Kaunis kiitos Hanni!

Kunhan nämä kaikki ihanat joulukoristeet löytävät paikkansa, saatte varmasti nähdä ja kuulla niistä monen postauksen edestä. Tiesin, että ilontuoja tulee meille Ikean kautta. Ja tarkat joululla kuorrutetut korvani olivat kuulleet, että sinne on saapuneet jo ensimmäiset hyasintit. Tämä iloinen hyvän mielen tuoja toi tullessaan vielä 3 valkoista hyasinttia pyynnöstäni. Sain kauan kaipaamiani hyasintteja, säästin aikaa ja etenkin rahaa, kun kun omaa reissua Ikeaan ei tässä kohtaa tarvinnut tehdä.








Onneksi minulla on pihalla jemmassa sammalkori, josta sain heti napattua tuoretta sammalta kukkien juurelle. Nuo suloistakin suloisimmat joulukukat sopivat täydellisesti tuohon AmandaB:n maljaan. 

Ai että mä tykkään <3

Ennen töihin lähtöä ehdin aamulla napata pari kuvaa ruokailutilasta, johon sain illalla ripustettua joulutähdet. Pidän kovasti niiden lämpimästi valosta ja pehmeä linjaisesta muodosta.

Kyllä on kuulkaas hyvä mieli ja tällaisen ihanan yllätyksen saatuaan tietää, että tämä ilo on kyllä pakko laittaa kiertämään <3

-Ansku


9 kommenttia:

  1. Ihana yllätys varmasti! Kaunis on asetelmakin.

    Mulla sammalet vielä metsässä, jäkälät ja muut on jo kerätty.

    VastaaPoista
  2. No johan on ollut mahtava yllätys!

    Mulla huomenna ikean reissu edessä ja nyt jo soijaa pukkaa että miten sitä malttaa olla innostumatta liikaa jouluilusta....=) Ja sit kun vielä pääsee amandaB:henkin... oijoi. Tykkään niiiiin tästä joulunajasta <3

    VastaaPoista
  3. Voi, kuinka ihana yllätys ja kauniin asetelman olet tehnyt!:)

    VastaaPoista
  4. Hyasintit ovat myös lemppareitani, aah, se tuoksu on niin ihana, ei joulua ilman niitä!!
    Kiva tuo ylläri...

    VastaaPoista
  5. Oi ihana yllätys varmasti!:)
    Ja niin kaunis kukka-asetelma taas!

    VastaaPoista
  6. Oli kyllä ihana yllätys :)
    Mä tykkään noista hyasinteistä kans, mutta meidän perheen allergisten vuoksi uskallan laittaa korkeintaan yhden :( Se yks on nyt jääkaapissa, juuret vedessä :)

    Mä niin odotan, että pääsen ens viikolla Ikeaan ;)

    VastaaPoista
  7. Olipas ihana ylläri, tuommoisella jaksaa taas pitkään! <3

    VastaaPoista
  8. Onneksi säästyit itse Ikea-reissulta :-D

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana yllätys ja ystävä! Nämä tekevät arjesta juhlan! :)
    Tähtien tuiketta viikonloppuusi, Ansku!

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3