VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

lauantai 23. marraskuuta 2013

Flunssan kourissa

Viikolla alkanut flunssa selvästi otti yliotteen minusta heti arkirumban päätyttyä. Nessu tukossa ja päässä humisee, väsymyksen määrä mahdoton. Siitä kertoi sekin, että herättiin koko perhe vasta 10.30 tänään. En muista milloin olisin noin pitkään nukkunut, mutta unentarve oli ilmeinen.

Kun aamutahmeudun jälkeen saatiin perhe liikenteeseen kävimme hiukan asioilla...ruokakauppaa, talvitakkia ja vähän kukkasia plantagenilta. Ehdoton lemppari näin joulun alla on hyasintti, joten muita kukkia ei mukaan tarttunutkaan. Kävin myös matkalla erään tuttavan luona ja sain häneltä mukaani 4 kaunista pakettia, yhden jokaiselle adventille. Paketit olivat valtavan kauniisti kääritty ja niistä tuli ihana mieli. Paketteihin oli leikattu vanhasta joululaulukirjasta nuottisivuja ja yksi niistä oli napattava tuohon pieneen ikkunaan.








Yksi paketeista pääsii kelkan kyytiin, muut vielä laitettiin piiloon odottamaan adventin aikaa. Jännityksellä odotan mitä näistä kauniista paketeista kääriytyykään.

Pian lähden saunan lämpöön avaamaan tukkoisia röörejä ja sen jälkeen huilaan sohvalla, nyt on kyllä seurattava vointia ja katsottava miten kunto kestää huomiseksi suunniteltua Porvoon reissua. Sen näkee sitten aamulla, nyt ei auta kuin levätä.

Mukavaa viikonlopun jatkoa ystäväiseni,

Ansku

6 kommenttia:

  1. Voi sinua ressua, koitahan paranella itsesi kuntoon ja toivottavasti pääset sinne Porvooseen :)

    VastaaPoista
  2. Voihan sinnikäs tauti :/ nyt se äkkiä hus pois sieltä!
    Ihan pakko saada kans pian hyasintteja, ne on kyllä ihan lemppari joulukukkia!<3
    Kauniita kuvia ja ihana idea nuo adventtipaketit :)

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti flunssa ei pahene, jotta pääset huomenna sinne turnaukseen ja shoppailee ;) paranemisia :)

    VastaaPoista
  4. Pikaista paranemista ja toivottavasti pääset huomenna Porvoota ihastelemaan <3
    Itsekin ostin eilen tämän syksyn ekan hyasintin, niillä pääsee joulun fiilistelyn makuun :)

    VastaaPoista
  5. Jänniä pikku paketteja.
    Toivottavasti flunssa hellittää ja pääset nauttimaan Porvoon upeasta tunnelmasta.
    Mukavaa Viikonloppua !

    VastaaPoista
  6. Ihana tuo pieni ikkuna! <3 Paranemisia!

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3