VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Ihania löytöjä

Tänään käytiin lasten kanssa aamulla lääkärissä kontrollikäynnillä ja saatiin sen ansioista nukkua pitkään. Ihanaa olikin herätä kauniiseen kevät päivään, kun auringon valo lämmitti.

Kun lapset oli ruokittu ja kuskattu kouluun&tarhaan suuntasin itse töihin...tai no pienen mutkan kautta. Sisustusliike WhiteHomessa oli ale viimeistä päivää, enkä millään voinut olla vielä ajamatta sitä kautta. Onneksi koukkasin, sillä tein todella ihania löytöjä alepöydistä sekä vielä liikkeessä olevasta kirpparinurkkauksesta.

 Nämä vanhoista kuvista tehnyt paperitaulut ovat suloisen kauniita. Laitoin yhden kuvan vanhaan ikkunanpokaan ja toisen vanhaan taulun kehykseen, niissä on ihanaa vanhan ajan tunnelmaa.


VillaHovin pupuperhekin kasvoi tuolla suloisella pikkusiskolla, joka istahti isosiskon kainaloon puusohvalle. Pienet Mailegin kaksoset ovat jo kauan asuneet meillä. Ne pitävät vahtia eteisen puulaatikoiden päällä ja selvästi odottavat, että helmihyasintin juurelle tulisi pääsiäismunia.

 

Muutamassa blogissa olen nähnyt perunanarsisseja vanhoissa lasipurkeissa, meillä sinne pääsi kovasti ihanoimani helmihyasintti. Pöydän alla oleva kaunis puulaatikko on myös tämän päivän kirpparilöytö...se taitaa saada jossain vaiheessa valkoisen maalipeitteen.







Tämäkin puulaatikko on alelöytö samaisesta liikkeestä jo viime viikolta. Laatikko oli niin edullinen, että tänään ostin vielä 2 samanlaista lisää. Valkoisia puulaatikoita ei ole koskaan liikaa.

Keväiseen päivään mahtui onnistunut lääkärireissu, paljon aurinkoa ja ihania löytöjä...jostain kumman syystä lyhyt työpäiväkin tuntui paljon kevyemmältä!

                                   -Ansku

7 kommenttia:

  1. Olipa täällä ihanaisia kuvia <3 Aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia ja ihania löytöjä olet tehnyt<3

    VastaaPoista
  3. Ihanainen keväinen postaus, Ansku!
    Mullakin koti tällä hetkellä täynnä helmililjoja, tai helmihyasintteja, kuinka vain :)
    Tosi kauniilta näyttävät myös lasiperkissa, kiva idea!
    Ja ihania löytöjäkin olet tehnyt...en olekaan tuonna White Homessa koskaan käynyt...hmmm...pitääpä lisätä kesän must-listalle, hih ;)
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia, vähän jo keväisissä fiiliksissä.
    Kivaa torstaita!
    -k-

    VastaaPoista
  5. Ensi kertaa ihastuttavassa blogissasi. Liityn heti lukijaksi :)
    -Ulla SisustEllenistä

    VastaaPoista
  6. Kiitos ihanista viesteistä ja tervetuloa uudet lukijat, toivottavasti viihdytte joukossa.

    Ja kiitos Liisa...mistä ihmeen helmihyasinteistä mä oikein höpisen....HELMILILJOJAHAN ne tietenkin ovat. On se hyvä, että on tarkkoja blogiystäviä...halaukset Liisa!

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3