VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Makuuhuoneen uusi ilme

Meidän vanhempien makuuhuone on näyttänyt monta vuotta ihan samanlaiselta, korkeintaan tekstiilit ovat hiukan vaihtuneet vuoden aikojen mukaan. Keväällä pojan huonetta uudistaessa ja hänen sänkyä etsiessä tuli kokeiltua myös itselle uutta sänkyä. Kerralla ei tohtinut kahta uutta sänkyä hommata, mutta kesälomien jälkeen päätimme hommata myös itselle uuden sängyn. Viime viikolla tämä uusi muhkea vuode saapui. Harmaa hard vahvuudella oleva jenkkisänky valtasi makuuhuoneen ja sen myötä makuuhuoneen ilme muuttui kerrasta.

Kun vanha sänky vietiin makkarista pois, vaihdettiin samalla talonpoikaiskaappi ja harmaa lipasto toiselle seinälle. Sängyn takana oleva valkoinen seinä sai uuden raikkaan maalipinnan, nuo muut mudan väriset seinät saivat edelleen jäädä, sillä pidän sävystä kovasti. Nekin toki kaipaisivat tuoreen maalipinnan, mutta nyt siihen urakkaan ei ollut aikaa.

Pinteristä olin kovasti katsellut ideakuvia makuuhuoneeseen. Kuvien innoittamana kokosin clasun valaisin valikoimasta hauskat pallovalot nurkkaan ja lipaston päälle saman henkisen pallovalon betonijalalla. Kattovalaisimenkin vaihtoa suunnittelin, mutta tuo vanha pitsipallo toisaalta sopii hyvin tuohon pallovalaisin teemaan.

Makuuhuoneen sävyt ovat mahdollisimman luonnonläheisiä...muta, valkoinen, nude ja harmaan eri sävyt. Päiväpeitto on H&M homen ihana pellavatäkki, joka on kiva taittaa puoliksi sänkyyn sen ollessa molemmilta puolilta samanlainen. Tyynyt ovat vanhoja ikeaa, hemtexiä, hobbyhallia...













 Makuuhuoneemme on aika iso, n. 14 m2, joten sinne mahtuu myös työpiste. Isäntä ei halua pelkkää läppäriä ja kunnon pöytäkoneelle on siis oltava paikkansa. Mieluusti tämän siirtäisin erilliseen työhuoneeseen, mutta sellainen meidän talosta uupuu. Toisaalta hyvin tämä on tähän valokuvakollaasin alle asettunut ja tässä minä postauksetkin aina väkerrän.

Työpöydän viereen löysin torista ihanan vanhan pienen lipaston, johon voi kätkeä johdot ja tarpeelliset paperit. Nettikirpparilta hommasin myös nuo ikean vanhat yöpöydät, joiden musta väri sudittiin piiloon valkoisella maalilla.

Olen todella tyytyväinen tähän makkarin uuteen ilmeeseen ja pidän erityisesti jokaisesta täällä olevasta huonekalusta. Nyt täällä kaikki miellyttää omaa silmää. Ja unetkin ovat olleet melkoisen makoisat valkoisissa lakanoissa.

-Ansku

6 kommenttia:

  1. Tosi kaunis makkari. Ihania ja kauniita yksityiskohtia.

    VastaaPoista
  2. Kyllä tuli raikas ja upea kokonaisuus tästä uudesta makkarista! <3 Ja onnittelut uudesta sängystä. Sellainen pitäisi hankkia meillekin :)

    Suloisia ja pehmoisia unia nyt sitten vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kamu, kyllä täällä kelpaa kölliä ja fiilistellä uutta makkaria. Pidän tästä kyllä kovasti <3

      Poista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3