VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Kohti kevättä

Kun kauppoihin ilmestyy tarjoustulppaanit ja päivä pitenee, niin tietää että kohti kevättä mennään. Mekin saimme lunta, joten valoisuus on lisääntynyt hurjasti. Ulkoilusta nauttii eri tavalla, kun luonnonvalo virkistää mieltä. Valoisuudesta huolimatta meillä poltetaan edelleen todella paljon kynttilöitä ja niitä olikin haettava Ikeasta iso kassillinen lisää.

Loppiaisena pidettiin siivouspäivä ja sen jälkeen oli saatava ne kevään ekat tulppanit, eilen innostuin ostamaan vielä yhden nipun lisää. Valkoisia olisin toivonut, mutta kyllähän tuo hento pastillin sävyinen kukkakin on kaunis.

Huomenna alkaa sitten arki koko perheellä. Odotan sitäkin, kun nämä lomarytmit heittää aivan häränpyllyä. Valvotaan ja nukutaan miten sattuu, no lomaanhan se kuuluu, mutta sekoittaaa kyllä rytmiä.



















Oikeaan kameraan tulee tartuttua nykyään liian harvoin, niin tulee napsittua kuvia kerralla ihan hurjat määrät. Valitsemisen vaikeus iskee sitten blogatessa, joten tälläkin kertaa tuli melkoinen kuvapläjäys.

Nyt ruokaa pöytään pulkkamäesta  ja salilta  kotiutuville reippailijoille!

Suloista sunnuntaita ♡

-Ansku

8 kommenttia:

  1. Sulla on kauniita asetelmia. Mä tykkäsin tulppaanin väristä. Harmi siis mulla ettei oo Ikeaa lähellä. Tampere on lähin, asumme melkein Seinäjoella. Hyvä jos kerran vuodessa tulis käytyä. Mutta onhan meillä taas Keskinen :) :) No tosin ei sielläkään käydä kuin muutaman kerran vuodessa.

    VastaaPoista
  2. Olen juuri löytänyt tänne blogiisi. Onpa kerrassaan ihastuttava kauniine kuvineen. Innolla odotan talven ja kevään etenemistä täällä.
    Hyvää alkanutta viikkoa! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia ihanasta kodista <3

    VastaaPoista
  4. Ihana kevät on jo saapunut Villa Hoviin ♥

    VastaaPoista
  5. Kiitokset kaikille ihanista kommenteista, yritän ehtiä aktiivisemmin teille vastaamaan. Jokaisen kommentit luen kyllä aina <3

    VastaaPoista
  6. On kyllä niin kaunista teillä ja nuo ihanat leikkokukat joka paikassa, ai että <3

    Hauskoja muuten nuo huopasydämet! Ovatko taas taitavan äitisi käsissä syntyneitä?

    Ihanaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3