VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Ihania vieraita

Voi tavaton miten nämä viikot vierivät vauhdilla. Taas on sunnuntai. Ei puhettakaan, että olisi viikolla  ehtinyt blogin pariin. Tiukkaa teki, että ehdin nyt viikon päätteeksikään. Eilen vietimme työporukan kanssa kivan päivän Tallinnassa. Aamulla seilattiin laivalla buffet pöydästä nauttien, muutama tunti shoppailua maissa ja illaksi takaisin kotiin. Mukava reissu, vaikka päivän päätteeksi olinkin aivan puhki. Pitkät kunnon yöunet maistui reissun päätteeksi.

Tänään sain kylään odototettuja vieraita. Ystäväni Kikke Talo Tähtitaivaan alla 2 blogista piipahti Elan konserttireissulla VillaHovissa ihanan miehensä kanssa. Juttua olisi riittänyt ja tätä ihanaa pariskuntaa odotan kyllä uudelleen kylään. Aamulla pyöräytin vierailla uunituoreen mustikkapiirakan ja katoin greengaten tähtilateilla pöydän koreaksi. Ja mitä ihanaa ystävä olikaan minulle ostanut, tuon ihanan suloisen greengaten kannun täynnä lemppariani lakritsia. Kiitos Kikke ja Repe <3









Vieraiden lähdettyä piipahdettiin neidin kanssa hakemassa muutamat uudet callunat ja pyörähdettiin Hulluilla päivillä. Aivan hurjaa menoa vielä sunnuntai iltapäivästä. Siellä ei kauan jaksanut hikoilla, vaan tultiin kiireellä kotiin nauttimaan kauniista syyspäivästä omalle pihalle. 

Loput kesäkukat kiikutettiin kompostiin ja callunoilla sekä lyhdyillä koristeltiin syksyinen piha. Onneksi tuli kesäkukkaistutuksiin ostettua muratteja, ne ovat kiitollisia vieläkin ja ne sopivat täydellisesti callunoiden kaveriksi.

Nyt arkea kohti, onneksi on lyhyempi viikko syyslomalaisten ansiosta.

-Ansku

6 kommenttia:

  1. Kaunis kattaus! Ystävien vierailut ovat ihan parasta sunnuntain ajanvietettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset...kiva on kattaa kaunisti <3

      Poista
  2. Ystävät on parhautta. Tänään meillä callunat saivat myös jäkälää seurakseen, on nyt kivasti asetelmat tuossa terassilla.

    VastaaPoista
  3. Ystävät <3
    Ihanaa kun kerkisitte tapamaan, ja voi miten ihana tuliainen...herkkupöydästä ja kattauksista puhumattakaan!
    Tsempit työkiireisiin ja nautihan pian alkavasta pikku syyslomasesta!

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3