VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

lauantai 19. lokakuuta 2013

Viimaa ja valoa

Melkein viikko on vierähtänyt edellisestä postauksesta. Arki vaan tahtoo viedä mennessään ja väsy valloittanut iltaisin. Tänään on kyllä valoa riittänyt, mutta myös viimaa. Pohjoistuuli tuntuu luissa ja ytimissä.

Lauantaihin on kuulunut kirppustelua ja kotona puuhailua. Hiukan hitaaseen tahtiin tosin, kun taas on koko päivän vaivannut pieni migreenin poikanen. On vähän toistaitoinen olo. Kirpulta ei mitään suurempia aarteita löytynyt, pari pientä kupposta. Tuoreita kukkiakaan en hakenut, kun noista harsokukista on ollut iloa edelleen. Vähän jaoin isosta kimpusta pieniä oksia lasipulloihinkin.

Vanhaan oveen laitoin kauniin valokranssin, iltaisin se on ihana tunnelman luoja. Valoisat päivät on ihania kuvaamisen kannalta, tosin samoja olkkarin nurkkia sitä tuli taas kuvattua.












Niin kaunis kuin päivä on ollutkin, niin pihapuuhiin en itseäni saanut. Kirkas valo ja viima ei houkuttaneet pääkivun vuoksi ulos. Onneksi huomenna on vielä vapaata ja toivottavasti kaunis ilma olla ulkona.

Tänään herkutellaan illalla meksikolaisilla herkuilla...fajitaksia, nachoja, salsaa ja raikkaita kasviksia. Kyytipojaksi kylmä Happy Joe!

Näillä eväillä nautitaan viikonloppua VillaHovissa!

-Ansku



5 kommenttia:

  1. Teillä tosi kaunista! Ihania kuvia.
    E-R

    VastaaPoista
  2. Ihanat eväät. Mä en ole jaksanut tänään panostaa ruokailuun ollenkaan kun olen yksin kotosalla.

    VastaaPoista
  3. Voi ihanuus mitä kuvia!!!!!!!! Teillä on NIIN kaunista että minä se en meinaa kestää, hih! Täällä vietettiin eilen vanhalla lukioaikaisella naisporukalla teguila-iltaa. Voisi siis olla erinomaiset ilta eväät minulle moiset. Tosin juomapoltiikkana tällä kertaa litra maitoa, hahaha! Ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
  4. Kaunis koti sinulla. Olen haaveillut tuollaisesta vitriinistä, missä sivuseinissäkin lasia.Onko tuo uutena ostettu vai vanha.
    T:Liisa
    PS: Loma meni blogiasi lukien, ensimmäisestä alkaen ja tässä ollaan menossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa ihanista sanoistasi ja lämpimästi tervetuloa lukijaksi! Kiva kuulla, että olet viihtynyt täällä monen postauksen verran :)

      Tuo vitriini on ostettu uutena Kodin 1 liikkeestä viitisen vuotta sitten. Valitettavasti ei taida enää kuulua heidän tuotantoon. Minäkin pidän siitä valtavasti <3

      Poista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3