VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

perjantai 14. syyskuuta 2012

Kirppariaarteita

Voi miten kivaa, kun on viikonloppu. Sen aloittamisen kruunaa tuore Maalaisunelmia lehti. Hiukan jo selasin lehteä ja jäi niin ihanan kutkuttava fiilis, ettei malttaisi odottaa sohvan kulmaan istahtamista.

Ennen kuin annan itselleni luvan heittää täysin vapaalla, näytän teille muutaman kirpparilöydön tältä viikolta.

Vanha puukoppa pupun vieressä oli löydöistä ihanin. Vielä se ei täysin ole löytänyt paikkaansa, mutta sai nyt syleilyynsä tuoreen lehden ja uuden syksyisen huivini. Erikoiset ja näköiset puulaatikot ovat mielestäni mitä kauneimpia tavaroiden säilytyspaikkoja.




Pojan huoneeseen löysin nämä niin raikkaan ihanat Mailegin purkit. Niiden väri sopii täydellisesti huoneen uuteen värimaailmaan. Valkoisen, punaisen ja vaaleansinisen sävyt toistuvat verhoissa ja päiväpeitossa. Isoon purkkiin mahtuu vielä reilusti säilytettävää. Olin niin iloinen, kun törmäsin näihin. Monesti olen näitä muiden blogeissa ihaillut!




Prinsessalle löytyi tämä pieni suloinen työkalupakki. Siihen voi laittaa pieniä aarteita tai vaikka kynät järjestykseen pulpetin reunalle.



Ruokapöydällä oleva kynttilänjalka on löytö SPR:n Kontista muutaman viikon takaa. Ihastelin sitä jo avajaisissa, mutta jätin sen vielä ostamatta. Onnekseni sitä ei kukaan ollut ostanut. Olen kovasti tykästynyt antiikkikynttilän jalkoihin.




Takkaluukku kolahti siihen malliin, että taitaa isäntä olla laittamassa lämpöä ja tunnelmaa illaksi. Lehden lukunautinto taitaa vaan tästä parantua..aijai!

Ollaan vaan ja hölläillään...

...se on kivaa!

-Ansku

P.S. Ensimmäiset jouluiset käsityöt on aloitettu. Sain Liisalta (Vaniljaisesta tutun) Laita hyvä kiertämään -haasteen. Saan Liisalta jotain itse tehtyä  ja sen myötä saa joku minulta jotain kivaa itse tehtyä. Kolmelle lupaan jotain kaunista jouluista...ken tahtoo mukaan ja laittaa hyvää myös eteenpäin?

6 kommenttia:

  1. Hienoja löytöjä ootkin tehnyt, puulaatikot on kyllä ihania!
    Täälläkin on hölläilty Maalaisunelman ja takkatulen merkeissä,
    tunnelmallista viikonloppua:)

    VastaaPoista
  2. Onpa mukavia löytöjä! Minä olen toivoton kirppishullu, kierrän usein kirppikset täällä omalla paikkakunnalla. Joskus tulee lähdettyä muuallekin kiertämään, kunolen saanut tuon miehenikin innostumaan!

    Maalaisunelmaa lueskelemaan tässä ajattelin minäkin ryhtyä, siinä on niin kauniita kuvia taas!

    Haluaisin mukaan siihen hyvä kiertämään juttuun, otan myös haasteen vastaan ja omassa uuden uutukaisessa blogissani lupaan samanlaisen itsetehdyn palkinnon kolmelle! Tuo on kiva juttu, facebookissa olen osallistunut sellaiseen joskus.

    VastaaPoista
  3. Jopas sinua onnisti, kivoja löytöjä.
    Täällä "työn alla" Koti&Keittiö.. :)

    VastaaPoista
  4. Ihania löytöjä! Löysin vasta blogiisi, aivan ihania juttuja ja vau miten hieno sohva!

    VastaaPoista
  5. Oi miten ihania löytöjä olet tehnyt!
    Kirppareilla on kiva käydä kun ei koskaan tiedä mitä ihanaa löytyy:)
    Oikein mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Loisto löydöt ! Uutta maalaisunelmaa en ole vielä nähnytkään. Nautinnollista Viikonloppua !

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3