VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Kevään odotettuja uutuuksia

Minä kovasti yritin vastustaa Greengaten kevään uutuuskuvaston selaamista ja vielä enemmän yritin olla retkahtamatta. Epäonnistuin ja retkahdin. Ja jostain syystä näin siellä kuvastossa vaan siniset kuosit...ruudut, kukat ja tähdet, mutta vain sinisenä. Odotin ja odotin, tulisipa ne uutuudet jo kauppoihin. Minun onnekseni Desingn West oli nopea ja sieltä löytyi kaikki ne mitä odotin. Tähtilatet, koriliinat ja keittiöpyyhkeet. Ja muistinko jo mainita, kaikki sinisinä.

Minä joka muutama vuosi sitten en olisi osannut kuvitella kotiin mitään sinisiä tekstiilejä, saatikka astioita. Mutta niin vain tuli ja vei mennessään. Ja on muuten todella kaunis yhdistelmä valkoisten astioiden kanssa.

Tänään se odotettu postipaketti saapui, unohtui mielessä pyörivät työasiat ja tekemättömät kotityöt. Nämä ihanuudet oli heti saatava keittiöön arvoiselleen paikalle. Tuosta seinällä olevasta keittiökaapista on tullutkin Greengate mukien kaappi. Siihen vaihdetaan vuodenaikojen ja värimaailman mukaiset latet. Hurahtanut ja höyrähtänyt...kuten äitini sanoisi höyry mikä höyry <3










Kyllä näistä kelpaa nauttia aamukaffet ja iltateet. Nautinnon vielä kruunaa postipakettiin kääritty Greengaten kevätkuvasto. Joko sinä olet löytänyt sieltä omat suosikkisi?

Jos et pääse piipahtamaan ihanaan Karinin liikeeseen Tammisaaressa, niin klikkaa itsesi Desingn Westin verkkopuotiin. Mutta jokainen klikkailee koriin tavaraa sitten ihan omalla vastuulla.

Saatat retkahtaa :)

-Ansku

maanantai 19. tammikuuta 2015

Vieraisilla Sisustus Ometalla

Joulukuiseen Porvoon reissuun oli yhdistetty käynti Sipoossa. Muutama vuosi sitten vanhan maalaistalon pihalle perustettiin navettapuoti, Sisustus Ometta. Yrittäjäpariskunta asuu itse navetan vieressä, kauniissa masardikattoisessa talossa. Puodin lisäksi pihapiiristä löytyy sauna ja tunnelmallinen palju. Sisustussiskojen kanssa pääsimme istahtamaan saunan lämpöön ja pulahtamaan pimenevässä illassa paljuun. Lumeton maa ja pimeä ilta ei ollut minun kamarani kanssa hyvä yhdistelmä, joten pihakuvat jäi valitettavasti julkaisematta.

Paljuilun päätteeksi pääsimme Eijan kauniiseen kotiin, jossa saimme huokailun päätteeksi nauttia maittavaa kanasalaattia omatekoisen mehun kera. Ihana iltapala tunnelmallisessa keittiössä parhaiden ystävien kanssa.

Viime vuoden syksyllä Sisustus Ometta laajenti toimintaansa Vanhaan Porvoon kaduille. Navettapuoti sulki ovensa jouluna, avatakseen ovensa taas keväällä kera ihanan pihakahvilan. Talven ajan toiminta on keskittynyt Porvooseen ja ihanan vanhan kaupungin miljööseen. Koska itselläni on Porvooseen matkaa vain vajaa puolituntia, aion kyllä mennä sinne kylään kevätauringon aikaan kera uuden kamerani. Oikein harmittaa nämä omat niin suttuiset ja keltaiset kuvat, jotka reissussa napsin vielä vanhalla kameralla. Tosin pelkkien kuvien vuoksi en sentäs Porvooseen aja. Puoti on nimittäin täynnä kaikkea ihanaa, vanhaa ja kaunista.

Kesäisempiä ja kirkkaampia kuvia Sipoon Ometan pihapiiristä voit lukea täältä (<- klikkaa).

















Kiitos Eija vieraanvaraisuudesta <3

-Ansku

* Postaus tehty yhteistyössä Sisustus Ometan kanssa *


sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Maalattua

Jyväskylän reissulta löysin kirpparilta vanhan puulaatikon. En yhtään tiedä missä tarkoituksessa laatikko on aikoinaan palvellut. Loota oli ostetteassa kellerteväksi maalattu ja jo siinä vaiheessa tiesin, että maalikäsittelyyn se kotona pääsee. Teinin pöytää maalatessa hyödynsin ylimääräistä maalia myös laatikon käsittelyyn. Pojan huoneen maalausprojektista voit lukea lisää täältä (<- klikkaa). Itse asiassa Tinttaralla halusi olla maalauspuuhissa mukana, joten annoin tämän maalauskohteen neidille. Koska halusin pinnasta rosoisen ja epätasaisen, niin neidin käsittelyssä tämä lopputulos oli taattu.

Laatikko on hiukan tarjottimen omainen ja se pääsi tuohon vanhan komuutin päälle. Olisin halunnut tehdä siihen asetelman massiivisista pöytäkynttilöistä, mutta ajattelin, että steariini tekisi siihen hetkessä rasvaiset jäljet. Ikeasta ostin noita lasipurkissa olevia tuoksukynttilöitä, joten sellaisen uskalsin laittaa suoraan puupinnalle. Lankaköynnökset viihtyvät hyvin tuossa ikkunalla, jossa taitaa olla niille juuri sopiva valo kasvun takaamiseksi. Betonista tehty hevonen on muisto Porvoon joulumarkkinoilta.

Laatikko on maalattu Country Frenchin kotimaisella ja luonnonmukaisella maalilla, kaunis sävy on nimeltään Jäkälä.










Tänään meillä on tuoksunut tuore pulla. Laitoin heti aamusta pullataikinan kohoamaan ja leivoin  ison kasan korvapuusteja ja pyöreät pullatkin tein valmiiksi laskiaispullia varten. Pullan leipominen on mielekästä ja antoisaa puuhaa, mutta kovin harvoin sitä tulee leivottua. Onhan siinä tietysti oma hommansa kaikkine vaiheineen, mutta kyllä se uurastus palkitaan, kun saa herkutella uunituoreella pullalle kylmän maidon kera.


Makoisaa sunnuntaita!

-Ansku

lauantai 17. tammikuuta 2015

Sininen hetki

Minulla oli tarkoitus kuvata tänään jo hyvissä ajoin päivällä, mutta sitten tuli kaikenlaista...aleshoppailua, ruokakauppaa ja vielä lopuksi piipahdus Ikeallakin. Arki-iltaisin ei kaupat juurikaan houkuttele, joten lauantaina sitten pitäisi ehtiä kaikkialle.

Lopulta ehdin tarttua kameraan hiukan ennen pimeän tuloa, sinisen hetken aikaan. Sinänsä hassu yhteen sattuma, kun sinistä tuntui kaupastakin kotiutuvan. Alennusmyynneistä löytyikin kaikkea kivaa, itselle kassillinen vaatetta edukkaasti ja keittiöönkin löysin verhon sekä pari liinaa. Valtaosa vaatteistakin oli sinisävyisiä ja keittiön puolella mennään hempeän vaaleansinisen voimin.

Verhoa vielä pitää vähän makustella, mutta hinnalla se ei tosiaan ollut pilattu ja oli vielä valmiiksi ommeltu. Niin se vaan sininen hetki taittui iltaan ja pimeän tullen sytytettiin kynttilät.











Tulppaanit on nyt niin kauniin hempeän värisiä, että niitä nappasin ruokakaupasta useammankin kimpun ja laitoin pariin eri kannuun.

Huomiseksi olen luvannut perheelle pullapäivän. Hiivat ja jauhot on ostettu, joten taikina pääsee kohoamaan heti aamusta. Sunnuntaita täällä keittiössä häärää isoja ja pieniä leipureita ja tuoksuna ihanaiset korvapuustit.

Leppoisaa lauantai-iltaa ystävät <3

-Ansku




keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Teinille tuunattua

Meidän esikoisen huoneesta en olekkaan postannut teille pitkään aikaan. Tämä huone ei ole kyllä aina kovin kuvauksellisessa kunnossa ja toisaalta tänne ei äidillä ole aina edes lupa tulla. Se miksi tänne huoneeseen kameran kanssa eksyin, oli tuo pöydän maalausprojekti ja pojan treeniaika :) 

Olen ostanut tuon pöydän pojalle joskus kirpparilta 5 € hintaan. Se oli alunperin sininen ja maalasin sen vuosia sitten valkoiseksi. Teinipojalla vaan tahtoi pöydän pinta kärsiä ja valkoinen maalipinta alkoi näyttää kaikkea muuta kuin raikkaalta ja siistiltä. Pöytä kaipasi siis kokonaan uuden maalikerroksen. 

Huoneen ehdoton katseen vangitsija on tuo tummanharmaa seinä, joten ajattelin kokeilla pöytäänkin harmaata maalia. Kokonaan en halunnut pöytää harmaalla käsitellä, joten pöytälevy ja samalla ajatuksella myös tuolin istuinosa sai harmaan sävyn pintaansa. Country Frenchin luonnonmukaisista maaleista löytyi tähänkin tarkoitukseen sopiva maalisävy. Sävyksi valikoitui Jäkälä, joka on ihanan tumma ja muun huoneen sävyihin todella hyvin sopiva. Jäkälän sävy on jonkin verran seinän sävyä vaaleampi, mutta hyvin huoneen sävyihin yhteensopiva.


Koska pöytä on tosiaan teinipojan käytössä ajattelin suojella tätä maalipintaa heti alusta saakka. Maalauksen jälkeen käsittelin pöydän pinnan Country Frenchin vahalla, joka antaa pöydällä suojaavan ja kauniin pinnan. Vanhan ajan perinteinen huonekaluvaha on hengittävä, luonnollinen ja turvallinen. Vahoja löytyy värittömänä ja sävytettyinä. Tämä pöytä ja tuoli on käsitelty värittömällä vahalla.


Country Frenchin maaleilla luo kyllä kauniin ja yksillöllisen lopputuloksen vaivattomasti. Itse pidän maalin elävästä pinnasta, joka antaa anteeksi pienet virheet kokemattomattomallekin maalarille. Maalit ovat mattapintaisia, luontoystävällisiä ja hengittäviä sisämaaleja. Vanhan ajan perinteiset maalit sopivat huonekaluille ja seinäpinnoilla ja ovat kotimaisia tuotteita. Värikartoista löytää varmasti jokainen itselleen sopivia sävyjä.

Samoja maaleja olen testannut myös neidon kammariin ja siitä voit lukea tarkemmin klikkaamalla tästä.

Olipa kivaa pitkästä aikaa maalata ja kokeilla muutakin kuin sitä perus valkoista maalia :)

Kokeile sinäkin!

-Ansku

* Postaus tehty yhteistyössä Country Frenchin kanssa *