VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Päivän hyveet

Sunnuntaihin herättiin hieman käheän kurkun ja pienen kolotuksen kera. En kyllä suostu sairastumaan, en millään. Aamukaffen jälkeen tankattiin aimoannos vitamiineja ja kolotusta ehkäisemään tujaus särkylääkettä. Otin aamun mahdollisimman leppoisasti ja rauhallisesti, annoin itseni herätä vapaapäivään ihan kevyesti. Ihan normaaliolosta ei voi vieläkään puhua, mutta selkeästi aamua parempi.

Jotain hyvää teki mieli päiväkahville ja ajattelin hyödyntää hedelmävadissa olevat nuhjuiset omenat. Viipaloin ne piirakkavuokaan ja peittelin ne kaurahiutaleilla. Sokeria, kanelia ja kunnon loraus voita mukaan ja hetkeksi uuniin. Omenahyveen ihana tuoksu valtasi kodin. Kaapissa oli vielä valmista vaniljakastiketta, joten nopea ja helppo herkku oli valmiina. Ja voi taivas miten oli makoisaa...











Tylsääkin tylsempi veroilmoitus myös tuli palautettua ja äänestysvelvollisuus suoritettua. Eipä ollut tuo ehdokkaan löytäminen helppoa, vielä sitä mietin numeroa paperiin piirtäessä. No nyt se on kuitenkin hoidettu. Päivään on mahtunut kaikenlaisia hyveitä...noita "pakollisia" ja aika makoisia ;)

Lupsakkaa sunnuntaita,

Ansku




6 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! <3 Omenahyve on kyllä niiiin herkkua, että! Leppoisaa sunnuntain jatkoa ja hus hus taudeille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Toivottavasti tauti kävi vaan yrittämässä 😉

      Poista
  2. Namskiss...
    Toivottavasti selviät pelkällä säikähdyksellä flunssan kanssa.
    Suloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Titti. Tautia ei todellakaan tähän tupaan toivota 😊

      Poista
  3. Pikaista paranemista flunssasta <3 Täälläkin meidän neitokainen viikonlopun potenut tuota flunssaa :( Omenahyve näyttää herkullisesta :) Leppoisaa sunnuntaita ja iloa ensi viikkoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Happystarhome. Paranemista neitokaiselle ❤

      Poista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3