VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Helmilijoja

VillaHovissa on alkanut helmililjon kulta-aika. Vanhimmat jo nuokkuvat ja nojailevat väsyneenä pitkin ruukun reunaan, kun taas uudet terhakat yksilöt ovat kannettu kaupasta kotiin kasvamaan. Valkoisia ei vielä ole montaa kohdalleni osunut, mutta sinisiä suloisuuksia löytää jo hyvin. Nämä on niin kiitollisia ja kauniita kukkia. Olen luopunut pääsiäisruohonkin istuttamisesta, kun näistä saa tehtyä kauniita asetelmia keväisin.

Viikonloppua on vietetty varsin sateisessa ja harmaassa säässä, tuuli on tehnyt siitä vielä varsin viileän. Auringon säteitä odottelin niin kovin viikonloppu vieraaksi, mutta harmiksemme niitä ei ole näkynyt. Ostin kuitenkin kassillisen tuoreita tetenarsisseja ja annoin niiden puhjeta kukkaan sisällä yön aikana. Sitten nostin ne jo ulos keittiönikkunan alle ja muutaman portaiden pieleen, toivottavasti saisin niistä napattua kuvia teille ensi viikolla. Niiden myötä tuli sentäs aurinkoinen tunnelma etupihalle harmaudesta huolimatta.











Tihkusadetta uhmaten pistän kyllä vielä lenkkarit jalkaan ja suuntaan reippailemaan lenkkipolulle. Happirikas ainakin tuo ilma on ja kyllähän se liikunta piristää vaikkei aurinko paistaisikaan.

Leppoisaa Naistenpäivän iltaa ihanaiset <3

-Ansku



14 kommenttia:

  1. Sunnuntai huvituksia kurkkailla uusiin blogeihin tuttujen blogien kautta :) Ompahan kauniita kuvia sulla ja niin ihania helmililjoja, ehdottomasti mun lemppareita myös keväällä!! <3 Käyhän kurkistelemassa meillekkin jos joudat, minä tulen uudestaankin ehdottomasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun olet löytänyt tiesi VillaHoviin. Pitääpä tulla vastavierailulle blogiisi :)

      Poista
  2. Oo miten kaunista♡ ihanaa naistepäivään Iltaa♡

    VastaaPoista
  3. Meillä taas kodin terra tarjoaa valkoisia helmililjoja jaykuvasti. Niitä on löytynyt jo parin viikon ajan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei edelleenkään onnista valkoisen kanssa...onneksi te saatte niistä nauttia :)

      Poista
  4. Itsekin nappaan kauppareissulla uuden vanhan tilalle. Ja maan sulattua istutan vanhat maahan. Jos vaikka ensi vuoden keväänä alkaisivat kasvaa. :) Kauniita kuvia sinulla♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on istutettu useana vuotena sipulit takaisin pihalle ja pihan perällä olevaan lehtikasaan heitän loput ja nekin kasvavat sieltä kasan keskeltä. Kaunista sekin <3

      Poista
  5. MEILLÄPÄIN ei ole vielä tämmöisiä ollut myynnissä!Narsissit saapunevat kohta,kun pääsiäinenkin lähellä.Silmä näissä kukkasissa lepää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkaset ilahduttavat kyllä aina. Toivottavasti helmililjat olisivat löytäneet jo teillekin :)

      Poista
  6. Kyllä on niin nättinä taasen VillaHovi <3
    Ihanaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Kikke kultainen <3 Ihanaa viikonloppua teillekin!

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3