VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Tuunauksia ja kirppulöytöjä

Kuten pitkään VillaHovissa vierailleet tietävä, pidän kovasti kaikesta vanhasta ja vielä enemmän jos vanha on valkoista. VillaHovin huonekalut ovatkin aika pitkälti kirpputoreilta pelastettuja vanhoja aarteita, jotka on sitten tuunattu meille sopivaksi. Tällä viikolla olen ehostanut ruoka- ja olkkarinpöydän pinnat sekä eteisen penkin uudella maalikerroksella.

Olkkarin komuutin päällä on lasipullokokoelma, jotka ovat aikojen saatossa kantautunut kirpparilta kotiin. Erilaisia lasipulloja ei vaan voi olla liikaa. Silmäni etsivät kirpuilta aina valkoista posliinia, lasipulloja ja vanhoja aterimia. Huonekalulöytöjä on viime aikoina tullut tehtyä vähemmän, tosin en ole niitä aktiivisesti edes etsinyt, kun uusille ei ole kotona tilaa ellei jotain laita kiertoon.






Viime viikolla suhuttelin tuon tuoreen kirppulöydön, rottinkisen tuolin valkoisella maalilla. Tämä tuoli oli todellinen löytö, vain 5 €. Vain yksi pinna on hiukan kärsinyt, mutta muuten oikein ehjä ja kelpo tuoli. Se löysi paikkansa tuosta eteisaulasta, ensin mietin sitä pihalle, mutta en raaskinut jättää sitä tuonne jatkuvien sateiden armoille.



Tänään laitoin heti aamusta lakanat ulos kuivumaan ja heti perään virkatun maton koneeseen kera mäntysuovan. Mattojen pesu on ihan jäänyt, kun ei ole ollut kunnon kuivatushelteitä. Tänään ei ole satanut ja tuuleekin sopivasti, joten matto on kuivunut nopsaa ja tuoksuu niin ihanalle.

Äidiltä ja isältäni saamaan puulaatikkoon olen kasannut toistaiseksi kauniita tyynyjä. Tein greengaten  koriliinoista paperinarulla tuollaisen neliön muotoisen tyynyn. Toisella puolella on kukkaa ja toisella ruutuja. Helppoa ja nopeaa DIY puuhastelua.








Jopas tuli räpsittyä paljon kuvia vähän sieltä ja täältä. Mutta kuten kuvista näkee on koti vanhojen kirppulöytöjen valloittama valkoinen sekamelska. Vanhojen huonekalujen seassa sopivasti valkoista posliinia ja kukkasia. Kuvassa olevan pionin löysin tänään aivan sattumalta. Yksi oksa oli taittunut pionipenkin ja terassipöydän väliin, jossa tämä upea yksilö makasi sateen kaatamana. Onneksi ehdin pelastaa sen maljakkoon ennen nuupahtamista.

Ihanaa viikonloppua,

Ansku


7 kommenttia:

  1. Niin on kaunista teillä <3 tosi raikkaan näköistä!

    On tosiaan tämä kesä ollut aika mielenkiintoinen ilmojen suhteen... minä selvisin mattojen pesusta kun Elvis päätti just tulla maailmaan kun oli varattu aika tuonne mattojenpesupaikalle ;) Äitee sitten pesi minunkin matot :)

    Hyvää viikonloppua sinne Villa Hoviin! Huomenna on ainakin tänne meidän leveyksille luvattu aurinkoista säätä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Hanne kauniista sanoistasi ja hurjasti onnea pienen Elviksen johdosta. Taatusti tuvassa on nyt erilainen meno <3

      Onneksi äidit ihanat auttaa noissa tärkeissä puuhissa ja sait puhtaat matot lattialle <3

      Poista
  2. Ei todellakaan mikään sekamelska vaan koti täynnä taidokkaita, valkoisia sommitelmia. Kaunista!
    Mattojen peseminen on minun lemppari kesäsiivousta. Ja se mäntysuovan tuoksu on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset...kiva kuulla, ettei kotimme näytämme sekamelskalta. Itse vaan välillä kyllästyy tavaraan, mutta ei kuitenkaan osaa ihanuuksistaan luopua :)

      Poista
  3. Niin kauista ❤ Minä niin tykkään katsella koteja, joissa on vanhoja esineitä ja huonekaluja ilman, että koti näyttää museolta. Teidänkin koti näyttää raikkaalta suloisine yksityiskohtineen ❤

    VastaaPoista
  4. DreamHost is ultimately the best web-hosting company with plans for any hosting requirments.

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3